Verkkouutiset

Irlanti sallimassa abortin

Ovensuukyselyt ennakoivat kyllä-kampanjan voittoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Irlanti on kumoamassa perustuslakinsa aborttikiellon suurellä äänten enemmistöllä, uutisoi Irish Times. Ääntenlasku alkaa maassa kello 9 aamulla ja sen uskotaan valmistuvan lounasaikaan mennessä. Eilen julkaistujen kahden ovensyykyselyn mukaan kyllä-puoli olisi saamassa lähes 70 prosenttia äänistä.

Kansanäänestyksessä on kyse Irlannin perustuslain muutoksesta, jonka myötä maan parlamentin olisi mahdollista säätää abortin hyväksymisestä tilanteissa, joissa se on nykyisellään kielletty. Irlannin perustuslain kahdeksas pykälä kieltää nykyisin abortin kaikissa niissä tilanteissa, joissa raskaus ei uhkaa äidin henkeä.

Kansanäänestys ei siis vielä yksin muuta Irlannin aborttilainsäädäntöä, mutta antaa kyllä-puolen voittaessa maan parlamentille mahdollisuuden sallia abortti.

Perustuslain muuttamista esitti alunperin Irlannin keskusta-oikeistolainen hallitus. Maan pääministeri Leo Varadkar on kampanjoinut ahkerasti muutoksen puolesta. Kyllä-kampanjaa ovat tukeneet oikeistolaisen hallituksen lisäksi myös Irlannin vasemmistopuolueet. Pääoppositiopuolue, keskustalainen Fianna Fáil ei ole ottanut äänestykseen yhtenäistä kantaa, mutta monet sen parlamentaarikot ovat kampanjoineet muutosta vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)