Teheranin lähellä uutisoitiin räjähdyksistä myös kesäkuun lopulla. LEHTIKUVA / AFP

Iranissa räjähdyksiä ohjustukikohdassa

Maassa on tapahtunut viime aikoina lukuisia epäilyttäviä tulipaloja, kaasuvuotoja ja räjähdyksiä.

Iranissa on kerrottu torstain ja perjantain välisenä yönä sattuneista räjähdyksistä ja sähkökatkoista.

Al-Arabiya-kanavan mukaan räjähdykset sattuivat vallankumouskaartin ohjustukikohdassa pääkaupunki Teheranin länsipuolella.

Viime aikoina ympäri Irania on uutisoitu räjähdyksistä, joista ainakin osan on epäilty liittyvän Israelin sabotaasiin tai jopa ohjusiskuihin.

Jerusalem Post -lehden mukaan kaksi ihmistä menehtyi maanantaina sattuneessa suuressa räjähdyksessä, joka vaurioitti Sepahan Boresh -tehdasta. Aluejohtajan mukaan tapaus johtui ”happisäiliöiden huolimattomasta täyttämisestä”.

Teheranin lähellä kerrottiin räjähdyksistä myös kesäkuun 26. ja 30. päivänä. Natanzin ydinlaitoksessa syttyneen tulipalon kerrottiin aiheuttaneen merkittäviä vaurioita sentrifugien tuotannolle.

Iranilaisen Noor-uutissivuston mukaan hallinnolla on todisteita, että Natanzin tapaus olisi tahallinen hyökkäys. Laitosta kuvaillaan vaikeasti puolustettavaksi.

Lauantaina maan lounaisosissa sijaitsevassa Ahvazin kaupungissa uutisoitiin voimalaitoksessa sattuneesta tulipalosta ja kaasuvuodosta. Tuntia myöhemmin 70 henkilöä loukkaantui öljyteollisuuslaitoksen kaasuvuodossa Ahvazin lähettyvillä.

Israelin puolustusministeri Benny Gantz sanoi medialle, ettei Israel ole välttämättä kaikkien Iranissa sattuvien välikohtausten takana.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt