Verkkouutiset

Iranin johtaja Ali Khamenei: Emme ikinä neuvottele USA:n kanssa

Yhdysvaltain ja Iranin johtajien uumoiltu tapaaminen YK:n yleiskokouksessa uhkaa vesittyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Iranin viranomaiset eivät ikinä neuvottele Amerikan kanssa…tämä on osa heidän (USA:n) kampanjaansa, jolla painostetaan Irania…heidän maksimaalisen paineen kampanjansa tulee epäonnistumaan, Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei sanoi tiistaiaamuna valtiontelevisiossa, kertoo uutissivusto CNBC.

Eri tahot olivat aikaisemmin ennakoineet Yhdysvaltain ja Iranin pyrkivän parantamaan välejään YK:n yleiskokouksessa tällä ja ensi viikolla, mutta Khamenein tuore lausunto näyttää vieneen siltä pohjan.

USA:n ja Iranin jo ennestään jännittyneet välit kiristyivät entisestään viime viikonloppuna tapahtuneiden Saudi-Arabian iskujen seurauksena.

Iranin tukemien Jemenin shiialaisten huthikapinallisten uutisoitiin iskeneen viikonloppuna lennokeilla Saudi-Arabiaan. Kohteina olivat Abqaiqissa sijaitseva valtiollisen öljy-yhtiön Aramcon öljynjalostamo ja Khuraisin öljykenttä. Yhdysvaltojen mukaan iskuja ei kuitenkaan tehty Jemenistä vaan Iranista. Iran on kiistänyt syytteet.

USA:n presidentti Donald Trump on esiintynyt pidättyväisesti ja totesi maanantaina, että iskuihini ei olla vastaamassa kiireellä. Saudi-Arabian johtaman sotilaskoalition mukaan iskut tehtiin iranilaisilla aseilla, mutta hyökkäystä ei tehty Jemenistä käsin.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti elokuun lopussa G7-kokouksen yhteydessä Ranskan Biarritzissa, että voisi edistää maiden välistä diplomatiaa.

Presidentti Trump suhtautui avaukseen myönteisesti, ”jos olosuhteet ovat oikeat”. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä. Iran on kieltäytynyt neuvotteluista USA:n kanssa ennen kuin kaikki Irania vastaan asetetut talouspakotteet on purettu.

Yhdysvallat vetäytyi Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisestä ydinsopimuksesta viime vuoden toukokuussa ja otti jälleen käyttöön maan vastaiset pakotteet.

USA on asettanut Irania vastaan talouspakotteita viime vuodesta lähtien. Talouspakotteiden on arvioitu iskeneen kovaa maan talouteen. Iranin öljyvienti on romahtanut vuodessa 2,8 miljoonasta barrelista vain 500 000 barreliin päivässä.

Trumpin on kerrottu aikaisemmin olevan valmis tapaamaan Iranin johtoa ilman ennakkoehtoja. Saudi-Arabian iskujen jälkeen Trump kuitenkin ilmoitti maanantaina, että neuvotteluja ei voida käydä ilman ennakkoehtoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)