Tammikuun 3. päivänä 2020 aseistettu sotilaslennokki iski Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä konetta vaihtamassa olleeseen kenraalimajuri Qasem Suleimaniin ja hänen korkea-arvoiseen seurueeseensa surmaten kenraalin ja useampia hänen läheisistä työtovereistaan. Myös puolisotilaallisten shiia -joukkojen johtaja Abu Mahdi al-Muhandis sai tilanteessa surmansa. Yhdysvallat kiirehti heti samana päivänä ilmoittamaan olevansa vastuussa tapahtuneesta.
Kenraali Suleimanin surmaaminen oli presidentti Donald Trumpin hallinnolta uskalias ja riskialtis teko, jota oli Washingtonissa suunniteltu pitkään. Sotilaallinen valmius iskun suorittamiseen oli ollut olemassa jo keväästä 2019 lähtien. Suleimani oli Iranin arvovaltaisimpia sotilas- ja turvallisuusalan asiantuntijoita sekä korkealla Iranin valtion arvohierarkiassa.
Iranin islamilaisen tasavallan vallankumouskaartin päällikkönä ja sen erikoisiskujoukko Qudsin johtajana Suleimani oli jo pitkään ollut Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tähtäimessä. Ei epäilystäkään, etteivätkö Suleimanin johtamat yksiköt olisi tappaneet satoja ja haavoittaneet tuhansia amerikkalaisia, niin sotilaita kuin siviilejä. Aseina olivat usein olleet tienvarsipommit. Tästä syystä oli vain ajan kysymys, milloin Yhdysvallat ryhtyisi toimenpiteisiin.
Suleimani oli kotimaassaan paitsi arvostettu ja karismaattinen sotilasjohtaja myös Lähi-idän monimutkaisen poliittisen pelin perin pohjin hallitseva poliitikko. Tässä ominaisuudessa hänestä oli vuosien mittaan sukeutunut Iranin poliittisen eliitin jäsen ja ajatolla Ali Khamenein luottomies.
Kenraali ja hänen Quds-joukkonsa strategit olivat amerikkalaislähteiden mukaan olleet vuosien saatossa mukana lukuisissa sotilasoperaatioissa tai niiden suunnittelussa. Usein näiden operaatioiden kohteina olivat olleet Yhdysvallat ja sen liittolaiset Lähi-idän alueella.
Karskiin ja karismaattiseen Suleimaniin kohdistuneen iskun jälkeen Iran on vastannut voimaan voimalla. Risteilyohjusiskuja on kohdistettu muun muassa Saudi-Arabian öljynjalostamoihin ja öljytankkereiden läpikulkua Hormuzin salmessa on häiritty ja meriliikenteen vapaata kauttakulkua estetty. Iskujen välineinä ovat usein olleet sotilaslennokit. Persianlahdella on myös suoritettu useita ohjusiskuja, mukaan lukien perin onnettomasti päättynyt hyökkäys Irakiin, jonka ilmatilassa suoritettu ohjusisku osui tahattomasti ukrainalaiseen siviilikoneeseen viisi vuorokautta kenraali Suleimanin ja hänen seurueensa tuhonneen iskun jälkeen. Ukrainalaisessa koneessa olleet kaikki 176 matkustajaa saivat surmansa.
Karu totuus on myös se, että useimmiten viime vuosien mittaan Lähi-idän alueen sotilaallisten iskujen taustalla ovat olleet Iran ja sen uskonnollisväritteiset shiia-muslimeista muodostuvat liittolaisryhmittymät.
Vielä vuosituhannen taitteessa Iran oli maa, jonka talous kasvoi vahvasti ja jonka taloudellista tulevaisuutta voitiin luonnehtia optimistisin sanankääntein. Nyt se on maa, jonka taloudellinen kasvu on tyrehtynyt, paikoitellen jopa romahtanut. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä vahvasti kohentunut öljyntuotanto tuotti noina huippuvuosina 2,5 miljoonaa tynnyriä päivässä. Nyt tuotanto on hiipunut vähäiseen 248 000 tynnyriin päivässä, eikä mitään nopeita öljytalouden elvytysmahdollisuuksia näy horisontissa.
Taloudelliset näkymät ovat tällä hetkellä kokonaisuudessakin Lähi-idän alueella heikot: länsimaiset taloussanktiot purevat kipeästi erityisesti Iraniin, eivätkä Iranin omat kansalliset rahkeet riitä ylläpitämään maan talouden kehittämistä. Lisäksi kaiken taustalla juuri nyt leijailee mustanpuhuva pilvi, Covid-19. Sen vaikutukset Iranin talouteen ja elämään näyttävät olevan vaikutuksiltaan lähes katastrofaaliset, niin huonosti epidemiaa on Iranissa hoidettu. Jo niinkin varhain kuin 1.4.2020 mennessä Covid-19 -tautiin menehtyneitä oli Iranissa yli 3000 henkeä. Toukokuun alussa 2020 kuolonuhreja oli jo 90 000.
Samaan hengenvetoon on toki todettava, että Covid-19 tulee välttämättä vaikuttamaan ennen näkemättömällä tavalla monen muunkin maan talouteen ja politiikkaan, mukaan lukien Yhdysvaltain.
Ajatolla Ali Khamenei tullee ikäänsä vedoten siirtymään lähivuosina syrjään ja irrottavan kätensä vallan kahvasta. Onko Teheranissa tässä yhteydessä odotettavissa laajoja poliittisia muutoksia? Lyhyt vastaus tähän kysymykseen on: tuskin. Ajatollat ovat vahvasti kiinni vallasta huolimatta siitä, etteivät he kaikki ole keskenään samaa mieltä asioista. Riittääkin, kunhan he ovat sitä pappisvallalle keskeisissä kysymyksissä. Ja niin näyttää edelleen olevan. Keskeisin kysymys on Yhdysvaltain läsnäolon suitsiminen Lähi-idän alueella.
Viimeisten parin kuukauden mittaan Iranin poliittinen elämä on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Sitä ei ole vähiten tuottanut kaikki se tunnekuohu, jota oli olemassa – tai jota onnistuttiin lietsomaan – kenraali Suleimanin surmaamisen ympärille. Voisiko Yhdysvallat jotenkin saada siitä tukea omille pyrkimyksilleen? Vastaus on taas: tuskin. Teheranissa kansaa on saatu viime kuukausien mittaan kaduille ehkä enemmän kuin koskaan vuoden 1979 jälkeen, mutta fyysiset vallan välineet, erikoisjoukot, ovat edelleen vahvasti tukemassa pappisvaltaa sen tavoitteissa. Ja pappisvallan ja eliittisotilaiden tavoitteet ovat ja pysyvät samoina.
Vielä sananen kenraali Suleimanista. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Hänen surmansa antoi Teheranin poliittiselle johdolle mahdollisuuden harkita tarkasti omaa vastaiskuaan omalla aikataulullaan. Tähän kaikkeen kietoutuu taustalla kysymys Iranin oman ydinaseen kehittämisestä. Jättäessään vuonna 2015 sovitun neuvotteluyhteyden (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) toukokuussa vuonna 2018, presidentti Trump julisti Washingtonin ottavan käyttöönsä “uuden maksimipainepolitiikan“, joka asettaisi Iranin ydinasepolitiikan riippuvaiseksi taloussanktioista. Vielä toistaiseksi molempien osapuolien pokka on pitänyt, mutta miten kauan, sen aika näyttää.
Tätä kirjoitettaessa on tekeillä hanke, jonka toteutuessa iranilaiset säiliöalukset rahtaisivat öljyä Venezuelaan. Näille toimille Yhdysvallat suunnittelee vastatoimia. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarit on juuri vedonnut YK:hon todeten, että öljynkuljetusten estäminen olisi “merirosvouksen uusi muoto“. Näin Yhdysvaltain ja Iranin merivoimat on asetettu äärimmäisen vaaralliselle törmäyskurssille.
Iranin toimista päätellen vastaisku siis varmasti tulee, mutta missä, milloin ja millä tavalla, jää nähtäväksi.
