Verkkouutiset

Iran otti taas haltuunsa tankkerin Persianlahdella

Säiliöaluksen kerrotaan kuljettaneen polttoainetta Arabiemiraatteihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin vallankumouskaartin kerrotaan maanantaina pysäyttäneen jälleen säiliöaluksen Persianlahdella lähellä Hormuzinslamea.

Asiasta kertoo The Sun viitaten iranilaiseen Fars News -uutistoimistoon, jonka mukaan säiliöalus kuljetti 250 000 litraa polttoainetta Arabiemiraatteihin.

Iranin vallankumouskaarti epäilee alusta polttoaineen salakuljetuksesta. Aluksen 11-henkinen miehistö on pidätetty. Miehistön kansallisuuksista ei ole toistaiseksi tietoa.

Iranin ja Yhdysvaltain jännitteet ovat lisääntyneet entisestään kuluneen vuoden ja varsinkin viime kesänä ja keväänä sattuneiden Hormuzinsalmen välikohtausten sekä Iranin ydinohjelmaa koskevan kiistelyn vuoksi.

Myös Iranin ja Saudi-Arabian välit ovat olleet hyvin kireät. Iranin tukemien Jemenin shiialaisten houthi-kapinallisten uutisoitiin iskeneen viikonloppuna lennokeilla Saudi-Arabiaan. Kohteina olivat Abqaiqissa sijaitseva valtiollisen öljy-yhtiön Aramcon öljynjalostamo ja Khuraisin öljykenttä.

Yhdysvaltojen mukaan iskuja ei kuitenkaan tehty Jemenistä vaan Iranista. Iran on kiistänyt syytteet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)