Verkkouutiset

Iran kieltäytyi yhtäkkiä korona-avusta – ”armeija hoitaa”

Iranin terveydenhuolto on kriisissä, ja talouspakotteet vaikeuttavat lääkinnällisten tarvikkeiden hankkimista ulkomailta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iran muutti yhtäkkiä mielensä eikä haluakaan Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestön ryhmää maahan, vaikka Iranin ulkoministeriö oli jo hyväksynyt asian, kertoo uutissivusto kurier.at.

Lääkärit ilman rajoja on ensisijaisesti tunnettu ranskankielisellä nimellä Médecins sans frontières (MSF).

– Me kiitämme MSF:ää, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta tällaiselle ulkomaalaiselle miniklinikalle, toteaa Iranin terveysministeriön tiedottaja Twitterissä.

Tiedottajan kerrotaan todenneen, että Iran pystyttää armeijan avulla liikkuvia sairaaloita koronatartunnan saaneiden ihmisten hoitoa varten.

MSF on lähettänyt yhdeksän hengen asiantuntijaryhmän Iranin keskiosissa sijaitsevaan Isfahanin maakuntaan.

Koronaepidemia on kurittanut erityisen pahasti maakuntaa, ja MSF halusi perustaa sinne 50-paikkaisen miniklinikan.

Myös Iranin valtiollisen IRNA-uutistoimiston kerrotaan ihmetelleen terveysministeriön äkillistä päätöstä hylätä MSF:n tarjoama lääkinnällinen apu, jonka tarve on suuri.

Iranin koronatilanne on ollut tähän asti yksi maailman pahimmista Italian ja Kiinan ohella. Maan terveydenhuolto on kriisissä, minkä lisäksi maan taistelua koronaa vastaan ovat hidastaneet talouspakotteet. Pakotteet ovat vaikeuttaneet lääkinnällisten tarvikkeiden hankkimista ulkomailta.

Maassa on yli 23[nbsp]000 vahvistettua tartuntatapausta ja yli 1[nbsp]800 ihmisen kerrotaan kuolleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)