Verkkouutiset

Liitot vastustavat tutkintokoulutuksen lisäämistä

Nuoria ei pidä Insinöörien ja Tradenomien mielestä kouluttaa liikaa hankalan työllistymisen aloille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Insinööriliitto ja Tradenomit kyseenalaistavat suunnitelmat ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisen koronapandemian vuoksi. Liittojen mielestä se vain johtaa alojen työttömyyden kasvuun tulevaisuudessa.

– Epidemian aiheuttamaa työttömyyttä on toki torjuttava. Hätiköity tutkintomäärien kasvattaminen ei kuitenkaan ole kestävä ratkaisu. Teemme nuorille tylyn tempun ottamalla heitä opiskelemaan aloille, joissa työllistyminen voi olla tulevaisuudessa hankalaa, Tradenomien puheenjohtaja Veli-Matti Peltola toteaa tiedotteessa.

Hänen mielestään tradenomien tutkintomäärien jatkuva kasvattaminen valtakunnallisesti on johtanut siihen, ettei suoritettujen tutkintojen jakautuminen alueellisesti vastaa riittävästi työ- ja elinkeinoelämän tarpeita.

– Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa ei ratkaista pelkästään lisäämällä tutkintoon johtavia aloituspaikkoja korkeakouluihin, Peltola huomauttaa.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo korostaa, että päätöksissä pitää ottaa vahvasti huomioon alojen ja alueiden tulevaisuuden työllistymismahdollisuudet.

– Jos tämän päälle vielä hätiköiden otetaan opiskelijoita sisään niin sanotusti kriisiapuna, rakennamme tulevien vuosien työmarkkinoille aikamoista tukosta, hän arvioi.

Hänen mielestään tutkinto-opiskelu ei ole ainoa vaihtoehto estää nuorten työttömyyttä.

– Esimerkiksi työvoimapulasta kärsivä ICT-ala kaipaa 1–2 vuodessa koulutettavia koodareita, ei ainoastaan neljän vuoden tutkinnon tekeviä insinöörejä, Salo toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)