Verkkouutiset

”Inhimillisen teloituksen myytti” – kuolemaantuomittu taisteli Arizonassa kaksi tuntia

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii jälleen kuolemanrangaistuksen lakkauttamista Yhdysvalloissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Järjestön vetoomus tuli keskiviikkona Arizonassa sattuneen epäonnistuneen teloituksen jälkeen. Lääkepistoksen saanut 55-vuotias Joseph Wood kuoli vasta noin kahden tunnin jälkeen pistoksen saannista. Normaalitilanteessa vangin pitäisi menehtyä muutamassa minuutissa. Woodin kerrotaan haukkoneen henkeään ja kuorsanneen ennen menehtymistään.

Wood sai kuolemantuomion vuonna 1989 tyttöystävänsä ja tämän isän murhasta.

Amnestyn mukaan tapauksen tulisi olla herätys yhdysvaltalaisviranomaisille. Järjestön mukaan tänä vuonna jo kolme teloitusta on epäonnistunut Yhdysvalloissa.

– Miten monta kertaa viranomaisia pitää vielä muistuttaa inhimillisen teloituksen myytistä, ennen kuin he luopuvat kokeilusta, joka perustuu juridiseen tappamiseen, Amnesty Yhdysvaltojen tutkija Rob Freer sanoo Amnestyn tiedotteessa.

Järjestön mukaan kuolemantuomio – pitkittyi se tai ei – sotii perustavanlaatuisia ihmisoikeuksien periaatteita vastaan.

Amnestyn mukaan Woodin teloitus kesti niin kauan, että tämän lakimiehet ehtivät anoa liittovaltion tuomioistuimelta teloituksen lopettamista. Tuomari ei Amnestyn mukaan ehtinyt tehdä asiasta päätöstä ennen Woodin menehtymistä. Woodin asianajajien mukaan teloituksessa käytettiin kokeiluasteella ollutta ruisketta.

Arizonan kuvernööri Janice Brewer katsoo lausunnossaan teloituksen olleen laillinen. Brewerin mukaan Wood ei kärsinyt. Teloituksen pitkän keston syy kuitenkin selvitetään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)