Verkkouutiset

Ilotulittajalla vastuu koko juhlaväen turvallisuudesta

Kaupunkien järjestämät uudenvuoden ilotulitukset on tänä vuonna peruttu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että ihmiset välttävät ilotulituksia kokonaan. Jos ilotulitteita aikoo ampua, on tärkeää muistaa suojalasit.

Koronakoordinaatioryhmän suosituksen tarkoituksena on vähentää kokoontumisten aiheuttamia tartuntariskejä ja osittain myös erilaisia ilotulittamiseen liittyviä vammoja.

Ilotulitteiden tarkastus on pistokokeisiin perustuva ja satojen tuhansien myytyjen tulitteiden joukossa on aina viallisia, jotka räjähtävät sytytettäessä, jäävät maastoon tai kääntyvät vikasuuntaan, vaikka niitä käytettäisiin ohjeiden mukaisesti.

Ilotulittaminen ja myös ilotulituksen seuraaminen ulkona ilman suojalaseja on siten aina riski, muistuttaa koronakoordinaatioryhmä.

Ilotulittajalla on vastuu katsojienkin silmistä ja lasten turvallisuudesta. Ilotulitteita ostettaessa on muistettava hankkia suojalasit koko juhlaväelle, joka seuraa ilotulitusta ulkona. Huokeat muoviset, polykarbonaatista tehdyt suojalasit sopivat kaiken ikäisille ja kestävät vuodesta toiseen. Turvaohjeet on syytä lukea ja noudattaa niitä.

Suojalasit ovat olleet pakolliset ilotulitetta sytytettäessä uudesta vuodesta 2011 alkaen. Suojalasien käyttö on voimakkaasti vähentänyt ilotulitteiden sytyttäjien vammautumisia ja etenkin vakavia silmävammoja.

Viime uutena vuotena maamme sairaaloissa hoidettiin viittä ilotulitteista vammautunutta, joista vain yksi oli käyttänyt suojalaseja. Eniten potilaita hoidetaan HUSin Silmätaudeilla.

– Koronavirustilanteen vuoksi on mahdotonta ennustaa silmävammojen määrää. Määrän on suotavaa olla mahdollisimman vähäinen, jotta koronan kuormittamia sairaaloita ei rasiteta lisää, ylilääkäri Tero Kivelä HUS Silmätaudeista kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)