Verkkouutiset

Ilmastopolitiikka ei ole touhottajille

BLOGI

Kansanedustajan mukaan Suomen on pidettävä kiinni hiilinielustaan.
Harri Jaskari
Harri Jaskari
Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja ja entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmastokeskustelu on leimahtanut liekkeihin viime kuukausina. Hyvä niin. Samalla Suomen vihreä kulta, metsät, ovat tulleet osaksi ilmastokeskustelua. Suomessa väitellään, kuinka paljon metsiä voidaan enää jatkossa hakata – ja millaisia metsiä. Vaihteluväli kestävien hakkuumäärien tasosta vaihtelee 10 miljoonia kuutiometrejä – riippuen keneltä kysyy.

Yhdessä hyväksytyn ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvan konsensuksen puuttumisen takia Suomen metsäteollisuuden on jatkossa vaikea investoida Suomeen. Mielestäni meidän on kuitenkin nopeasti löydettävä yhtenäisempi ääni – sellainen joka turvaa sekä talousmetsät, metsien hiilinielut että metsien monimuotoisuuden. Emme pärjää EU-pöydissä biotalousstrategialla, jossa jokainen touhottaa omiaan.

Uskon, että kaikki valveutuneet metsäasiantuntijat hyväksyvät sen tosiasian, että jatkossa puuta voi mennä polttoon eli energiakäyttöön entistä vähemmän. Juuri julkaistu Kokoomuksen ilmastostrategia toteaakin, että jatkossa energiatuet poistetaan polttoon perustuvilta teknologioilta. Samalla kuitenkin yhteiskunta sähköistuu – eli meidän on löydettävä toisia sähköntuotantotapoja. Monet uskovat lisääntyviin kulutusjoustoihin ja energian varastointeihin. Sähkön tuotannossa korostuvat hiilivapaat tuotantomuodot.

Kaikkea muutosta ei kannata ottaa uhkana. Ihmisten herääminen ilmastohaasteisiin voi antaa suomalaisille metsänomistajille myös aivan uuden tulonlähteen. Useimmissa G20 maissa kuluttajat miettivät entistä enemmän omaa ympäristökuormitustaan. Monet ajattelevat, että kaukolennon vastineeksi haluan ostaa samassa suhteessa hiilinieluja. Tuetaan esimerkiksi Afrikan metsittämistä ja samalla ollaan yksilötasolla hiilineutraaleja.

Tämä uusi ajattelu tarvitsee kuitenkin helpon tavan parantaa omaatuntoaan. Visionäärit ovat jo alkaneet puuhata päästökaupan lisäksi myös nielukauppaa. Voisiko Suomi ollakin maailman ensimmäinen maa, joka on perustanut nielupörssin? Pörssistä voit konkreettisesti ostaa maailmalle lisää hiilinieluja, euro ja hiilinieluyksikkö kerrallaan. Samalla voit henkilökohtaisesti siirtyä hiilineutraaliksi kuluttajaksi.

Visioidaanpa vähän lisää. Miksi Suomen metsät eivät voisi olla merkittävä hiilinielu, josta maailman ympäristövalveutuneet kansalaiset maksavat. Hollantilainen kaveri vuokraa aina vuodeksi puun pystyssä ja me huolehdimme, että tänä vuonna ei puuta kaadeta. Jatkossa suomalainen metsänomistaja saa tuloja sekä puun kasvattamisesta että lopulta myös harvennus- ja päätehakkuista. Ei hassumpi vientitulon lähde.

Kokoomuksen ilmastoraportissa me kirjoittajat visioimme myös hiilitulleista. Kaikki tietävät, että Suomessa tuotetaan esimerkiksi terästä monta kertaa ympäristöystävällisemmin kuin vaikkapa Aasiassa. Halvat tuotantokustannukset vievät tehtaita kuitenkin näihin maihin – ja maailman ilmasto ja ympäristö kärsivät moninkertaisesti. Suomi on hiilivuodon kohteena ja menetämme arvokkaita työpaikkoja.

Kauppakiistat ovat aina ikäviä ja reiluun globaalin kauppaan olisi päästävä mitä pikimmiten. Tässä ikävässä kauppasodan tunnelmassa EU:n pitäisi kuitenkin olla se blokki, joka näkee pidemmälle. On täysin typerää nostella tariffeja moottoripyöriltä tai farkuilta, sen sijaan ilmastotekoa hiilitullien muodossa olisi vaikea muiden talousblokkien vastustaa. Päätös tästä pitäisi kuitenkin saada aikaan joko EU- tai mieluummin WTO-tasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)