Verkkouutiset

Ilkka Kanerva: Koronaratkaisuja ei voi tehdä umpiossa

Kokoomuksen kansanedustaja peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua Viron ja Suomen välisissä suhteissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva vaatii koronatoimiin laaja-alaista harkintaa.

– Tartuntalukujen sekä muiden taudin leviämistä kuvaavien mittareiden kuuluukin asianmukaisesti olla koronaratkaisujen luonnollisena perustana. Ratkaisuja ei kuitenkaan voi tehdä täysin umpiossa riippumatta muista seikoista. Todelliset olosuhteet tulee ottaa laajasti mahdollisimman hyvin huomioon, Kanerva sanoo.

– Niin koronarajoituksia asettaessa kuin niitä purkaessa olisi hallinnonalojen välinen huolellinen koordinointi tarpeellista. Eritahtinen ja eri lähtökohdista peräisin oleva harkinta voi johtaa ristiriitatilanteisiin. Sellainen on nyt syntynyt, kun matkustusrajoitukset ovat herättäneet syvää epäoikeudenmukaisuuden tuntemusta niin Viron kansalaisissa, jotka käytännössä eivät ole voineet tavata perheitään, Kanerva sanoo.

Kanervan mukaan myös haastavissa olosuhteissa tulee pystyä vuoropuheluun ja yhteistyöhön.

– Esimerkkinä on Suomen ja Viron kansalaisyhteiskuntien todelliset olosuhteet, joilla on ollut ja on suuri merkitys maittemme kehitykselle ja yhteistyösuhteemme muutoksille. Siksi myös näissä koronaoloissa tulisi tehdä kaikki voitava, että kanssakäyminen voisi jatkua näissä haastavammissakin oloissa, Kanerva sanoo.

– Omat toimemme on kyettävä asettamaan näissäkin oloissa vastaamaan tehokkaasti ja ketterästi olosuhteiden vaatimuksia. Avoin ja suora luottamukseen perustuva vuoropuhelu on kaiken lähtökohta, hän päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)