Verkkouutiset

Tokiossa valmistauduttiin olympialaisiin 19. heinäkuuta. / STR / JIJI PRESS / AFP / LEHTIKUVA

Ilkka Kanerva IL:lle: Olympialiike matkalla helvettiin ensimmäisessä luokassa

Kansanedustajan mukaan Kansainvälisen olympiakomitean täytyy korjata toimintaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan ja Suomen Olympiakomiteassa pitkään toimineen Ilkka Kanervan mielestä Kansainvälinen olympiakomitea KOK kulkee harhapoluilla.

– Onko olympialiike matkalla helvettiin, toki tietysti hienosti ensimmäisessä luokassa? KOK on kasvoton, se ei tartu reformeihin. Välttää selvät yhteiskunnalliset ongelmat, joita liikkeen ympärillä esiintyy. Minusta ei mennä hyvään suuntaan, Ilkka Kanerva sanoo Iltalehdelle.

2000-luvulla järjestettyjen olympiakisojen isäntäpaikkojen ympärillä on ollut paljon puhetta lahjonnasta ja korruptiosta. Tämä koskee myös Tokion kisoja.

– Siellä ratkaisee kisaisäntien valinnassa vähän muut asiat, kuin vastuullinen yhteiskunnallinen valinta, että mihin ollaan menossa, Kanerva sanoo.

Olympialaisissa suorituspaikoista on rakennettu erittäin kattavia, mutta muutaman vuoden päästä suorituspaikat ovat olleet jo täysin luonnontilassa.

– Kyllähän nuo ovat aika surullisia kuvia. Tehdään kertakäyttöinvestointeja, jotka ovat todella yhteiskunnallisesti kestämättömiä. Olympialiikkeen täytyy tehdä korjauksia omassa toiminnassaan, ja se koskee juuri tätä pöhöttynyttä pompöösiä kulutuskulttuuria ja kertakäyttörakennusten tekemistä, Kanerva selittää.

– Kun kisat myönnetään, on esitettävä paperit, minkälaista rakentamista suorituspaikat tulevat edellyttämään ja minkälaista jälkikäyttöä niihin sisältyy. KOK:lla on täysin valtit käsissään ratkaista se.

Kanervan mukaan kesäolympiakisat ovat sen dilemman edessä, että pitää olla moderneja lajeja. Maailmanlaajuisesti suosittuja lajeja jää olympialaisten ulkopuolelle edelleen paljon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)