Verkkouutiset

Poliisit poistavat Elokapinan mielenosoittajaa Helsingin Mannerheimintiellä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

IL: Yksi Elokapinan mielenosoitus maksaa veronmaksajille 84000 euroa

Nuoria on kannettu poliisiautoihin satojen tuhansien eurojen edestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisihallituksessa on pyynnöstä laskettu Iltalehdelle, paljonko Elokapinan mielenosoituksiin puuttuminen maksaa veronmaksajille.

Kuvio on selvä: Elokapina tukkii liikenteen, poliisi poistaa lopulta mielenosoittajat, ja aivan lopulta veronmaksaja maksaa.

Kun poliisi kaitsee ja puuttuu mielenosoitukseen, josta se kantaa säilöön toistasataa ilmastonuorta liikennettä tukkimasta, on lasku veronmaksajille 84 000 euroa vuorokaudessa.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan henkilöstökulut ylitöineen ovat tällöin 45 000 euroa, vapautensa menettäneiden käsittely 25 000 euroa, rikosasioiden esitutkinta 9 000 euroa ja muut materiaalikulut kuten bussit ja huolto 5 000 euroa.

– Elokapinan tapauksessa merkittävimmät kulut aiheutuvat poliisin henkilöresurssien käytöstä. Tehtävään sitoutuu päivittäistoiminnan resurssia sekä ylityöresurssia, jotta perustehtävien hoitaminen saadaan turvattua, Arvelin sanoo IL:lle.

Tämä tarkoittaa, että jo Elokapinan syksyiset mielenosoitukset ovat maksaneet veronmaksajille useita satoja tuhansia euroja.

Laskelmasta puuttuvat välilliset kustannukset muille kuten julkiselle liikenteelle.

– En osaa sanoa minkälaisia vaikutuksia näistä kokonaan aiheutuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)