Verkkouutiset

IL: Viranomainen haluaa ISIS-lapset takaisin Suomeen

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan lapset voidaan kuntouttaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vaatii, että valtio tuo Syyriaan lähteneiden ISIS-naisten lapset takaisin Suomeen ”vaikka väkisin”. Asiasta kertoo Iltalehti.

Pekkarinen uskoo että radikaalissa ympäristössä aivopestyt lapset voivat sopeutua Suomeen.

– Meillä tunnetaan niin historiassa kuin nykyisyydessäkin esimerkkejä, miten ihmisten väkivaltaisia ajatuksia on pystytty hillitsemään erilaisin terapioin ja exit-ohjelmin. Ihmis- ja lapsenoikeussopimukset eivät tunne sellaista mahdollisuutta, että joku ihminen voitaisiin jättää hengenvaaraan vain siksi, että hänet on kasvatettu jollain tietyllä tavalla, Pekkarinen sanoo.

Lapsiasiavaltuutettu ei tyrmää myöskään lasten äitien kotiinpalua. Ensisijaisesti Suomen on Pekkarisen mukaan kuitenkin autettava lapsia.

– Lähtökohtaisesti ajattelen niin, että lapset pitää erottaa vanhemmistaan vain äärimmäisessä tilanteessa. Pitäisi myös selvittää, mikä näitä lapsia hoitavien äitien tilanne oikein on, ei heitäkään voi ilman oikeudenkäyntejä rangaista mistään.

Pekkarinen aloitti lapsiasiavaltuutetun työt toukokuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)