Verkkouutiset

IL: Vasemmistoliitto vastustaa kiivaasti Supon valvojien turvaselvityksiä

Tiedusteluvaliokunnan laajaa turvallisuusselvitystä vastustetaan oppositiossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulevan eduskunnan tiedusteluvaliokunnan jäsenten laajaa turvallisuusselvitystä tuetaan hallituspuolueissa ja vastustetaan oppositiossa, Iltalehti kertoo.

Kaikkein kriittisimmin turvallisuusselvitykseen suhtaudutaan vasemmistoliitossa. Puolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Mustajärven mielestä ”supo ei voi valita niitä, jotka valvovat supoa”.

Mustajärvi suhtautuu kielteisesti myös ajatukseen kansanedustajien valvonnasta.

–  Länsimaisissa demokratioissa ei tällaisia selvityksiä yleensä tehdä, mutta joissakin muissa maissa toimitaan toisin. Ja niihin maihin kuuluminen olisi outo viiteryhmä Suomelle, Mustajärvi sanoo IL:lle.

Vastustusta on myös SDP:ssä. Puolueen ryhmä ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstään asiasta.

– Kansanedustajat valitaan vapaissa vaaleissa. Herää kysymys, miten kansan valinnan jälkeen voidaan tehdä vielä lisää arvioita vaaleissa jo kerran arvioitujen pätevyydestä tai soveltuvuudesta hoitaa tehtäviänsä, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo.

Turvallisuusselvitystä puoltava kokoomuksen ryhmyri Kalle Jokinen perustelee selvitystä tiedusteluvaliokunnan uskottavuudella ja toimintakyvyllä. Hänen mukaansa näin varmistetaan, että viranomainen voi luottaa siihen, että valiokunnalle voidaan antaa tietoja.

Verkkouutiset kertoi ensimmäisenä viime vuoden huhtikuussa, että eduskuntaan perustetaan uusi valiokunta valvomaan tiedustelutoimintaa. Valiokuntaan valittaisiin yksitoista kansanedustajaa. Heille teetettäisiin myös jäsenten perhettä ja lähipiiriä koskeva turvallisuusselvitys. Siinä ruoditaan myös esimerkiksi talous- ja terveystietoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)