Verkkouutiset

IL: Tänne Uudeltamaalta on matkattu eristämisen jälkeen

Vaikka matkustus maakunnasta on vähentynyt, se ei ole loppunut kokonaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne Uudeltamaalta muualle Suomeen ei ole täysin tyrehtynyt maakuntaan asetetuista rajoituksista huolimatta, Iltalehti kertoo.

Puhelinverkkojen käytöstä kerätyt tilastotiedot osoittavat, että Uudeltamaalta on maakunnan eristämispäätöksen jälkeen matkattu eniten Kanta-Hämeeseen ja Varsinais-Suomeen. Kanta-Hämeeseen laskettiin lauantaina 4[nbsp]347 matkaa, Varsinais-Suomeen 3[nbsp]413 matkaa.

Kolmanneksi suurin määrä oli 2[nbsp]523 matkaa, ja se laskettiin Päijät-Hämeeseen. Kymenlaaksoon matkamääräksi mitattiin 2[nbsp]092, Pirkanmaalle 963.

Tilastotiedot ovat peräsin media- ja teknologiayritys Telian mobiiliverkkodatasta. Tiedot perustuvat siihen, millä alueilla puhelimet ottavat yhteyden tukiasemiin.

Tilastot saattavat kuitenkin olla epätarkkoja, sillä datassa huomioidaan vain ne matkat, joiden aikana ei ole pysähdytty yli 20 minuutiksi. Erityisesti pidempien matkojen aikana pysähdykset ovat usein pidempiä, jolloin ne eivät näy tilastoissa.

Yleisesti ottaen matkamäärien perusteella liikenne Uudeltamaalta muualle Suomeen on kuihtunut koko maaliskuun ajan. Esimerkiksi vielä lauantaina 14. maaliskuuta Kanta-Hämeen matkamääräksi Uudeltamaalta laskettiin 18[nbsp]056, Varsinais-Suomen puolestaan 15[nbsp]659. Matkustajamäärät alkoivat laskea 16. maaliskuuta, jolloin hallitus tiedotti ottavansa valmiuslain käyttöön.

Matkadatan perusteella nähdään myös, että liikennemäärät maakuntiin nousivat yli 20 prosentilla torstaina 26. maaliskuuta. Esitys Uudenmaan eristämisestä annettiin tiistaina 24. maaliskuuta, jolloin sillä saattoi olla vaikutusta ihmisten liikkeisiin. Kun esitys hyväksyttiin 28. maaliskuuta, liikennemäärät putosivat piikkiä edeltäviin lukemiin.

Suurin pudotus on tapahtunut Lappiin suuntautuvissa matkoissa, joissa liikennemäärät putosivat esimerkiksi lauantain 14. maaliskuuta ja 28. maaliskuuta välillä peräti 96 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)