Verkkouutiset

IL: ”Romahdus tulee, jos tällaista pelleilyä jatketaan”

Ekonomistin mielestä hallitus kiertää talouden tasapainottamista kuin kissa kuumaa puuroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Aki Kangasharju katsoo Iltalehdessä, että hallituksen puoliväliriihessä on kohtalonkysymyksenä se, vahvistavatko työllisyystoimet jukista taloutta vai eivät. Kangasharju korostaa, että julkisen talouden velkaantumiselle pitää saada loppu.

Suomessa on ollut nollakasvu jo vuodesta 2009.

– Kansa on pysynyt poissa kaduilta, koska tulotaso on noussut. Mutta tulotaso on noussut, koska julkinen sektori on ottanut iskua ja velkaantuu. Jos näin jatketaan, jonain päivänä peli vihelletään poikki, Aki Kangasharju sanoo IL:lle.

– Pitää ymmärtää, että vaikka romahdus ei tule huomenna, jonain päivänä se tulee, jos tällaista pelleilyä jatketaan.

Hänen mukaansa työllisyyden parantaminen pitäisi tehdä niin, että myös julkinen sektori paranee.

– Tähän mennessä työllisyyttä on parannettu, mutta julkista sektoria ei. Kurssinmuutos on välttämätön ja pitää tunnustaa, että jossain vaiheessa se pitää tehdä, Kangasharju toteaa.

– Elvytys pitää lopettaa, kun rokotteet tulevat, ja palata kehyksiin. Milloin pitäisi alkaa kehyksistä tinkiä, siinä voi katsoa ainakin tämän vuoden, saadaanko päätöksiä. Jos päätöksiä ei tule, on sama alkaa tehdä leikkauslistoja. Ilman uudistuksia leikkauslistat tulevat aivan varmasti eteen.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkäsen mielestä esimerkiksi osatyökykyisten työllistäminen saakin aiheuttaa julkiselle taloudelle menoja.

– Jos toimenpiteillä on vaikutusta, ne saavatkin maksaa ja kasvattaa menoja lyhyellä aikavälillä, sillä pitkän aikavälin menorasite olisi vieläkin suurempi, jos lasketaan menetettyjä työvuosia osatyökykyisille. Se on niin suuri lasku, että siihen meillä ei ainakaan ole varaa, Pylkkänen sanoo IL:ssä.

– Iso tavoite eli julkisen talouden tasapainottaminen hukkuu, kun lähdetään kikkailemaan näillä muilla konsteilla. Kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Puhutaan osatyökykyisistä, puhutaan turpeesta, mutta ei puhuta varsinaisesta ongelmasta, Kangasharju kommentoi puoliväliriiheä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)