Verkkouutiset

Kolmannen sairaalareissun jälkeen keuhkokapasiteetista oli jäljellä enää 5-10 prosenttia. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

IL: Rokotevastainen Jyrki, 59, kolme kertaa ambulanssilla sairaalaan

Tamperelaismies pelkää suututtavansa ystäviään kertomalla vakavan sairauden seurauksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tamperelainen Jyrki sairastui vakavasti koronavirukseen kesäkuussa Thaimaasta paluun jälkeen. Hän kertoo olevansa edelleen niin heikossa kunnossa, ettei jaksa kävellä kuin lyhyitä kävelymatkoja.

– Minulla todettiin aiemmissa keuhkokuvissa suuria varjostumia ja mustia pisteitä keuhkoissa ja täällä nyt keuhkokuvat ovat osoittaneet, että edistystä on tapahtunut, mutta kunto ei ole vieläkään entinen, 59-vuotias mies sanoo Iltalehdelle.

Hänet jouduttiin kuljettamaan kolme eri kertaa ambulanssilla sairaalahoitoon. Yllättäen ilmaantuneet kovat rintakivut keskeyttivät pari viikkoa kestäneen kotilevon. Sairaalassa toisesta keuhkosta jouduttiin imemään kyljen läpi ilmaa ja nestettä ilmarinnan vuoksi.

Mies kuvailee itseään rokotekriittiseksi ja sanoo pysyneensä perusterveenä koko elämänsä. Hän harkitsee koronavirusrokotteen ottamista päästäkseen vaimonsa kotimaahan Thaimaahan jouluksi.

– Jos en olisi saanut tartuntaa, minun on hyvin vaikea sanoa, olisinko ottanut rokotetta vai olisinko vain ajatellut, ettei minuun mikään tartu. Minun kantani oli, ja on yhä, koronarokotteita kohtaan epäluuloinen, mikä johtuu siitä, että rokotteet tulivat markkinoille niin nopeasti, Jyrki sanoo Aamulehdelle.

– Minulla on kavereita, jotka sanovat, ettei minulla ole voinut olla koronatautia. Ehkä jotkut kriittisimmät lähtevät Facebook-kavereistani, kun nyt kerron asiasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)