Verkkouutiset

IL: Poliisi ei puutu uusnatsien mielenosoituksiin

Vaikka Pohjoismainen vastarintaliike kiellettiin, uusnatsit jatkavat toimintaansa eri nimellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joukko uusnatseja osoitti tänään mieltään Helsingin ydinkeskustassa. Asiasta kertoo muun muassa Iltalehti.

Iltalehden mukaan poliisipartio kävi paikalla, mutta ei puuttunut rauhallisesti sujuneeseen mielenosoitukseen. Lehden tietojen mukaan paikalla oli 5-10 mielenosoittajaa.

 Iltalehden haastatteleman poliisin mukaan suhtautuminen uusnatsimielenosoituksiin on ”hankala kysymys”.

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Koska oikeuden määräämä toimintakielto koskee ainoastaan Pohjoismaista vastarintaliikettä, poliisilla ei ole oikeutta estää Kohti vapautta-järjestön mielenosoitusta, ellei se aiheuta järjestyshäiriötä tai vaaraa turvallisuudelle.

– Linja on ollut, että jos se ei ole ilmiselvää, että mielenosoitus olisi laiton, sitä ei ole sellaiseksi tulkittu. Oikeus kokoontua ja osoittaa mieltä on vahva, jos siitä ei aiheudu häiriötä. Käytännössä annamme sen jatkua ja koitamme saada hyvän selvyyden asioille, että poliisin toimet olisivat koeteltuja ja etukäteen harkittuja. Kenttätyössä tärkeintä on se, että häiriötä ja vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle syntyisi mahdollisimman vähän, poliisi sanoo Iltalehdelle.

Kohti vapautta on Pohjoismaisen vastarintaliikkeen perustalle rakennettu organisaatio, joka on tullut näkyväksi PVL:n toiminnan kieltämisen jälkeen.

Kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminta kiellettiin ensin käräjä- ja sittemmin hovioikeudessa. PVL on valittanut päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi järjestölle valitusluvan, mutta määräsi järjestön toiminnan lopetettavaksi, kunnes on ratkaissut asian lopullisesti.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)