Verkkouutiset

IL: Perussuomalaisetkin kannattavat kuntavaalien siirtämistä

Julkisuudessa puolue on vastustanut siirtoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustajat eivät vastustaneet kuntavaalien siirtoa, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitteli asiaa, kertoo Iltalehti. Valiokunnassa istuu kolme perussuomalaista, Olli ImmonenJukka Mäkynen ja Sakari Puisto, eivätkä he vaatineet valiokuntaa äänestämään vaalien siirtämisestä. He eivät myöskään jättäneet asiasta eriävää mielipidettä valiokunnan pöytäkirjaan.

– He kannattivat vaalien siirtämistä siinä missä kaikki muutkin. Ei ole uskottavaa levittää sosiaalisessa mediassa salaliittoteorioita vaalien siirtämisen syistä ja heristää maakunnissa nyrkkiä, kun sitten eduskunnan valiokuntatyöskentelyssä tunnustetaan yhdessä muiden kanssa, että vakava epidemiatilanne on pätevä syy siirtää kuntavaaleja, sanoo nimettömänä pysyttelevä valiokunnan jäsen.

Julkisuudessa perussuomalaiset on moittinut vaalien siirtämistä. Kun eduskuntapuolueiden puoluesihteerit päätyivät kannattamaan vaalien siirtoa, perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos vastusti ajatusta ja totesi, että vaalien siirto rapauttaa demokratiaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)