Verkkouutiset

IL: Paljon järjestäjän vastuulla yleisötilaisuuksissa

Aluehallintovirasto ei anna tarkkoja ohjeistuksia, kun rajoituksia puretaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan paljon jää tilaisuuden järjestäjän vastuulle yli 500 hengen yleisötilaisuuksissa, kertoo Iltalehti.

Aluehallintoviraston määräyksen mukaan yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on mahdollista järjestää lauantaista 1. elokuuta alkaen rajatuissa ulko- ja sisätiloissa.

AVIn mukaan tapahtumissa voi olla syytä tarvittaessa myös eriyttää jakamalla yleisöä erillisille alueille, jotta ohjeistuksia voidaan tosiasiallisesti noudattaa.

– Emme varsinaisesti anna tämän tarkempia ohjeistuksia, mutta toki asiantuntijat voivat vähän osviittaa antaa, jos tapahtumajärjestäjät meille soittavat. Tosi paljon jää tilaisuuden järjestäjän vastuulle ohjeiden käytännön soveltamisessa. Kannattaa muistaa myös kunnan tartuntatautiasioista vastaava lääkäri, joka voi auttaa ohjeiden paikallisessa soveltamisessa. Hän tuntee paremmin paikalliset olosuhteet. Me emme kaikkia tapahtumia kuitenkaan käytännön tasolle tunne, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston viestintäpäällikkö Johanna Koskela lehdessä.

Järjestäjän on esimerkiksi varmistettava osallistujien välisen 1–2 metrin turvavälin pitäminen koko ajan.

– Ihmisille pitää opastaa, että ei saa mennä liian lähelle toisia ihmisiä. Voi olla esimerkiksi lattiassa ja seinissä näitä merkintöjä, joita nyt on näkynytkin. Voi olla myös, että tarvitaan henkilökuntaa vähän kuin vahtimaan ja ohjaamaan ihmisiä, jos meinaa pakkautua liian tiiviisti. Kannattaa myös miettiä, voiko saapumisia porrastaa tai jakaa useampiin sisäänkäynteihin, ettei jonoja pääse syntymään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)