Lupaprosessin hitauden osalta selvästi eniten kyselyssä mainintoja kohdistuu Maahanmuuttoviraston toimintaan. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

IL: Osa turvapaikanhakijoista voi saada työluvan jonon ohi

Sisäministeriössä selvitetään helpotusta kielteisen päätöksen saaneiden työlupien saantiin.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista voi saada työluvan ”jonon ohi”, Iltalehti uutisoi.

Sisäministeriössä selvitetään tarkempia keinoja siihen, miten työperäisen oleskeluluvan saantia voitaisiin helpottaa työllistyneiden kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden kohdalla.

Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan nykyisessä käytännössä on joissain tilanteissa ongelmia.

–  Tavoitteena on löytää yhteiskunnan ja yksilön kannalta järkeviä, osallisuutta ja työntekoa edistäviä ratkaisuja, Ohisalo kertoo sähköpostitse IL:lle.

Hallitusohjelman mukaan hallitus pyrkii edistämään sitä, että ”työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella”.

Ministerin mukaan hallitusohjelman edellyttämät toimet selvitetään mahdollisimman pian ja pannaan toimeen tällä hallituskaudella.

– Kysymys kytkeytyy laajemmin syrjäytymisen ja varjoyhteiskunnan synnyn ehkäisemiseen, Ohisalo toteaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma pitää hallituksen linjaa ”kyseenalaisena arvovalintana”.

– Tämähän on maahantulijoille selvä viesti. ”Sinä joka tulet rehellistä ja alun perinkin oikeaa reittiä töihin Suomeen olet kakkoskastia. Myös perusteettomat turvapaikanhakijat menevät aina edelle”, Kauma toteaa Twitterissä.

Kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija voi maahanmuuttoviraston nykyisen käytännön mukaan saada työntekijän oleskeluluvan, mikäli hänellä on aito kansallinen passin ja myönteinen TE-toimiston osapäätös. Myös oleskeluluvan yleisten edellytysten on täytyttävä.

IL:n mukaan viranomaiset tekevät yhteistyötä, ettei työntekijän oleskelulupaa hakeneita kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita poistettaisi Suomesta ennen kuin työperusteinen oleskelulupa-asia on käsitelty.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt