Verkkouutiset

Kasvomaskeja ja käsidesiä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

IL: ”On jääty jumiin käsidesi- ja ovenkahvavaiheeseen”

Suodattava kasvomaski antaa ylilääkärin mukaan parhaimman suojan koronaa vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronan torjunnassa käsihygienia on yhä tärkeää, mutta asiantuntijoiden mukaan pääpainon pitäisi olla tällä hetkellä maskien käytössä. Asiasta kertoo Iltalehti.

Koronaviruksen omikronmuunnos leviää nimenomaan ilmateitse, joten maskit ovat oleellisia tartuntojen torjunnassa.

– Koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä on jääty jumiin käsidesi- ja ovenkahvavaiheeseen, sanoo Husin osastonylilääkäri, keuhkosairauksien ja allergologian professori Marjukka Myllärniemi IL:lle.

Myllärniemi suosittelee suodattavia FFP2-luokan ja sitä parempia hengityssuojaimia. Ne suojaavat myös käyttäjäänsä. Kangasmaskeja ei hänen mukaansa kannata käyttää.

Moni tekee Myllärniemen mukaan sen virheen, että asettaa maskin vasta esimerkiksi bussin tai kaupan sisällä.

– Maski pitää laittaa kasvoille jo ulkona. Sisätiloissa ei pidä jakaa hengitysilmaa kenenkään kanssa, hän sanoo.

– Jos ulkona tulee lähikontakti, minä pidän maskia silloinkin, niin ei tarvitse pelätä. Ei maskin pitäminen niin iso juttu ole, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)