Verkkouutiset

Käytettyjä autoja autoliikkeessä. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IL: Näistä autokaupoista tulee eniten valituksia

Viime vuosina yhä useammat yhteydenotot ovat koskeneet autojen etämyyntiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehden mukaan noin viidesosa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) ja kuluttajaneuvontaan tulevista yhteydenotoista koskee ajoneuvojen kauppoja sekä esimerkiksi huoltopalveluita.

KKV:n johtaja asiantuntija Mikko Saastamoinen sanoo, että asia liittyy useammin käytettyihin kuin uusiin autoihin. Vaihtoautosta voi löytyä teknisiä vikoja ja puutteita kauppojen jälkeen.

Autokauppaan liittyvät valitukset ovat olleet lievässä laskussa. Henkilöautoa koskevia yhteydenottoja tuli vuonna 2020 yhteensä 8 500 kappaletta. Esimerkiksi vuonna 2018 luku oli 10 465.

Saastamoisen mukaan viime vuonna yhä useampi yhteydenotto on koskenut autojen etämyyntiä ja autoliikkeiden tekemiä hyvitysvaatimuksia kuluttajan vaihdossa antaman ajoneuvon puutteista. Kuluttajien ilmoitukset liittyvät usein iäkkäisiin ja paljon ajettuihin autoihin.

IL on laskenut yhteydenottojen suuntaa-antavan kokonaismäärän pohjalta vertailukelpoisen suhdeluvun. Siinä otetaan huomioon valitusten määrä suhteessa myytyjen autojen määrään. Kansainvälisen Kamuxin osalta mukaan laskettiin vain Suomessa myydyt autot.

Listan kärjessä oli Suomen Autokauppa Oy (Saka), jonka suhdeluku oli 0,027 ja seuraavana Kamux Oyj suhdeluvulla 0,023. Seuraavana olivat Jarmo Rinta-Jouppi Oy (0,016), Rinta-Joupin Autoliike Oy (0,015) ja Delta Auto Oy (0,013).

Kaikki autokaupat kertovat kehottavansa asiakkaitaan olemaan yhteydessä kuluttajaneuvontaan, jos myyjän ja ostajan välille syntyy näkemyseroa.

– Neuvot pohjautuvat KKV:ssa tehtyihin linjauksiin ja kertyneeseen kokemukseen ja tietämykseen, miten elinkaarimallin mukaisesti vian korjaamisen kustannukset käytetyssä autossa jakautuvat myyjän ja ostajan välillä, Kamuxin jälkimarkkinointipäällikkö Lasse Sivula toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)