X
SULJE MAINOS
Tunnekylmä ihminen voi käyttäytyä rämäpäisesti ja piittaamattomasti. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

IL: Näin tunnekylmästä lapsesta voi tulla psykopaatti

Ongelmat voivat tulla vanhemmille suurena yllätyksenä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen kertoo tavanneensa uransa aikana useita ylimielisiä ja manipuloivia lapsia ja nuoria.

Hän sanoo Iltalehdelle, että laskelmoivat ja tunnekylmät lapset ovat erityisen haastavia, vaikka jonkinasteinen yhteys löytyisikin. Herttaisen oloinen lapsi voi kiusata, varastaa ja valehdella ilman empatiaa tai syyllisyyden tunnetta.

Tuoreiden tutkimusten perusteella ilmiöön vaikuttavat sekä geenit että kasvatus. Ratkaisevassa asemassa on lapsen ja vanhempien välinen vuorovaikutus.

– Tämä on hirveän lohdullista, koska Robert Hare, itse psykopatiamittarin kehittäjä sanoi, että psykopaatin hoito on se, että pysyttelee mahdollisimman kaukana. Se on ehkä hyvä neuvo aikuisten psykopaattien kohdalla, sillä he voivat olla vaarallisia, manipuloivia ja vietteleviä, Sinkkonen sanoo.

Tunnekylmillä lapsilla suunnitelmallinen väkivalta alkaa aikaisin ja on pysyvämpää kuin niillä käytöshäiriöisillä lapsilla ja nuorilla, joilla ei ole tunnekylmyyden piirteitä. Erikoislääkäri kehottaa suhtautumaan vastaaviin piirteisiin vakavasti jo päiväkoti-iässä.

– Keskushermosto on tällöin vielä kovasti muutostilassa, joten kaikella mitä silloin voidaan tehdä, on kauaskantoisia vaikutuksia, Jari Sinkkonen toteaa.

Ongelmat voivat yllättää myöhemmin vanhemmat, sillä siististi pukeutuvat ja koulussa pärjäävät lapset eivät päädy mielenterveyden ammattilaisen vastaanotolle.

– Kun opettaja ottaa yhteyttä perheeseen ja sanoo, että toiset täällä pelkäävät häntä, voivat vanhemmat olla ihan pöyristyneitä, että ”mitä ihmettä sinä puhut, taidamme puhua eri lapsesta”, Jari Sinkkonen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt