Verkkouutiset

Jyrki Hakola. LEHTIKUVA/JUHA NENONEN/HUOLTOVARMUUSKESKUS

IL: Ministeri paikalla, kun HVK:sta tehtiin syntipukki maskipulaan

Sairaanhoitopiirien mainetta haluttiin varjella tekemällä Huoltovarmuuskeskuksesta maskipulan syyllinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huoltovarmuuskeskus HVK:n entinen perusturvaosaston johtaja Jyrki Hakola kertoo Iltalehdelle istuneensa työ- ja elinkeinoministeri Tuula Haataista (sd.) vastapäätä palaverissa, jossa hänen erityisavustajansa Timo Nevaranta käytännössä esitti, että HVK:sta tehtäisiin syntipukki siihen, ettei Suomessa ollut varautumissuunnitelmien mukaisia määriä suojavälineitä.

Hakola vahvistaa Iltalehdelle tapahtumat, joista Huoltovarmuuskeskuksen silloinen toimitusjohtaja Tomi Lounema oli aamulla 26. helmikuuta 2020 pidetyn palaverin jälkeen lähettänyt sähköpostia työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Antti Neimalalle. Lounema liitti viestinsä jakeluun hallitusneuvos Kari Klemmin, joka oli ollut samassa palaverissa.

– Melko raikas veto, jos oikein ymmärsin. Kun ministeri ei tähän tarttunut niin en sanonut mitään. Minun olisi vaikea kertoa muuta kuin totuus HVK:n ylipäiväisten suojainten osalta jos joku sattuisi työntämään mikrofonin suun eteen. Tämä sinulle kaiken varalta tiedoksi, Kari paikalla olleena korjannee jos ymmärsin keskustelun ihan väärin, Lounema kirjoitti.

Saman päivän iltana Lounema välitti viestinsä HVK:n hallintojohtaja Asko Harjulalle kertoen, että “eivät ole herrat kommentoineet”. Palaverissa oli Louneman, Hakolan, Klemmin, Haataisen ja Nevarannan lisäksi paikalla Haataisen valtiosihteeri Ville Kopra.

Hakola kertoo Iltalehdelle muistavansa tapahtumat samoin kuin Lounema on ne viestissään esittänyt. Hän kertoo Haataisen kuulleen koko keskustelun ja myös osallistuneen siihen. Haatainen kertoi tiistaina Ilta-Sanomille kuulevansa Nevarannan ehdotuksesta ”ensi kertaa”.

– Palaveri järjestettiin Haataisen pyynnöstä hänen työhuoneessaan. Istuin Haataista vastapäätä pyöreässä pöydässä, johon me kuusi paikallaolijaa juuri mahduimme, Hakola sanoo IL:lle.

Viestinvaihto paljastaa, että jo helmikuussa tiedostettiin, että päiväysvanhojen suojainten käyttöönottoon liittyi maineriski. Tämä riski oli viestien perusteella myös tunnistettu tavaksi vierittää vastuuta varautumisen puutteista pois sosiaali- ja terveysministeriön ohjaamilta sairaanhoitopiireiltä Huoltovarmuuskeskuksen niskaan.

Maaliskuun lopussa Onni Sarmasten kanssa tehtyjen pieleen menneiden maskikauppojen tultua julki, pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti, ettei Lounema enää nauti hänen luottamustaan. Toukokuussa 2020 Asko Harjula irtisanottiin ja Jyrki Hakolan työsuhde purettiin.

Julkiseksi tullut esitutkinta-aineisto ja syyttäjän tekemä syyttämättäjättämispäätös paljastivat, että HVK:n johto oli koko ajan informoinut niin omaa hallitustaan kuin ministeriöitäkin siitä, että heillä ei ollut edellytyksiä selvitä heille sälytetystä hankintatehtävästä ilman “huteja”.

LUE MYÖS:
Ministeri sanoi Suomen varautuneen hyvin 2020 – ”sellaista lööperiä”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)