Verkkouutiset

IL: Li Andersson haluaa kansalle elvytyssetelin

Vasemmistoliitto ehdotti jo keväällä, että kaikille kansalaisille jaettaisiin sadan euron elvytysseteli.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson sanoo Iltalehden haastattelussa, että hallituksen pitäisi tehdä lisää elvytyspäätöksiä, mikäli näyttää siltä, että kulutus ja palveluiden käyttö alkavat vähentyä epidemiatilanteen takia.

Anderssonin mielestä yksi tarpeellinen uusi elvytyskeino olisi kansalaisille jaettava elvytysseteli.

Hän haluaa, että hallitus käsittelee elvytyssetelin käyttöönottoa syyskuun budjettiriihessä.

– Aika monissa maissa on tehty kansalaisille samankaltaisia tulonsiirtoja, joiden tarkoitus on piristää kotimaisten palveluiden kulutusta. On ollut loma- tai matkustusshekkejä, joita on jaettu kansalaisille. Meillä voisi toimia aika hyvin virikeseteli-tyyppinen toimintamalli.

Anderssonin mukaan kansalaiset saisivat käyttää elvytysseteliä esimerkiksi kulttuuri- ja palvelualojen palveluihin, kuten kuntosalilla, teatterissa, tapahtumissa ja ravintoloissa käymiseen.

Vasemmistoliitto arvioi, että elvytyssetelin käyttöönotto maksaisi joitakin satoja miljoonia euroja. Tarkka summa riippuu Anderssonin mukaan siitä, kuinka suurelle osalle väestöstä seteliä jaetaan.

– Jos halutaan rajata, että vain tietyn tulotason alittaneille myönnetään seteli, se laskee tietenkin hintalappua.

Iltalehti kysyi, jos elvytyseteliin ei muutoin rahaa löydy, rahoitettaisiinko se lisävelkaa ottamalla?

– Jos miettii ylipäätään elvyttävää finanssipolitiikkaa, kyllä se tulee näkymään meidän julkistalouden velanotossa, vastasi Andersson.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)