Verkkouutiset

Suomalaiset eivät halua maakuntaveroa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

IL-kysely: Maakuntaverolle ei suomalaisten kannatusta

Yksityisiä terveyspalveluiden tuottajia halutaan ottaa vahvemmin järjestämään sote-palveluita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti on teettänyt Taloustutkimuksella kyselyn sosiaali- ja terveyspalveluita koskevista mielipiteistä. Kyselyyn haastateltiin 1046 henkilöä 7.-10. tammikuuta 2022.

Heille esitettiin väite ”yksityisiä terveyspalveluiden tuottajia pitää ottaa nykyistä vahvemmin mukaan sote-palveluiden järjestämiseen”. Samaa mieltä oli yhteensä 57 prosenttia, heistä 27 prosenttia täysin samaa mieltä. Eri mieltä oli yhteensä 24 prosenttia.

Jos vastaajat saisivat valita, 48 prosenttia hankkisi terveyspalvelunsa julkisen puolen terveyskeskuksesta. Työterveyshuoltoa käyttäisi 15 prosenttia ja yksityistä lääkäriä 33 prosenttia vastaajista. IL:n mukaan yksityinen palvelu saatetaan mieltää kalliiksi.

Vain 24 prosenttia vastaajista on maakuntaveron kannalla, joko täysin tai jokseenkin.

Vastaajista 59 prosenttia sanoo, ettei hammashoitoon pääse riittävän nopeasti. 47 prosenttia on tätä mieltä lääkärin vastaanotoista.

78 prosenttia katsoo, että kunnissa on oltava jonkinlainen sote-palvelupaikka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)