Verkkouutiset

IL: Koronaluvuissa vaihtelua, THL korjaa virheitä

THL:n mukaan luvut voivat heitellä ylös ja alas, koska epidemiatilanne on rauhallinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

THL:n ja HUS:n koronatilastojen erot ovat aiheuttaneet hämmennystä.

THL:n mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella oli keskiviikkona 17 potilasta sairaalahoidossa, 15 osastohoidossa ja kolme teho-osastolla. HUS:n mukaan sairaalahoidossa oli viisi koronapotilasta, teholla kolme ja enintään kymmenen koronainfektion saanutta sairaalahoidossa muista syistä.

Iltalehden mukaan eroavia lukuja on selitetty rauhallisen epidemiatilanteen vuoksi tehdyllä tarkastuslaskennalla. Osa potilaista on sairastanut aiemmin koronaviruksen tai heidän hoitonsa on kestänyt niin pitkään, ettei se kuvasta infektion tilannetta.

– Epidemian alkuvaiheessa tällaisia potilaita ei ollut, mutta nyt hoidossamme on potilaita, jotka ovat toipuneet koronavirusinfektiosta ja heitä hoidetaan meillä muista syistä, HUS:n ylilääkäri Piia Aarnisalo sanoo.

THL:n mukaan heittelyjä voi tulla, kun tartuntaluvut pysyvät vähäisinä. Mahdollisia tapausten yhdistämisiä ja virheellisiä ilmoituksia korjataan tarkastusten yhteydessä.

Myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on jouduttu korjaamaan koronalukuja, sillä osa tapauksista on kirjattu rekisteriin kahteen kertaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)