Verkkouutiset

Hoitaja ajatteli jo nuorena, että hänellä on homma on hallinnassa ja hän voisi olla alkoholin kohtuukäyttäjä tai kannabiksen viihdekäyttäjä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

IL: Hoitaja jakoi morfiinin – kaksi milligrammaa potilaalle, 18 itselle

Sairaanhoitaja käytti työn ohessa rankasti huumeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti kertoo sairaanhoitajana salaa huumeita käyttäneen Hannelen tarinan. Nykyinen menestyvä fitnessurheilija käytti huumeita 18 vuotta, kunnes on nyt ollut viisi ja puoli vuotta raitis.

Työssään sairaiden parissa Hannelella oli ollut morfiinirutiini. Siinä potilaalle oli määrätty 20 milligrammaa, mutta Hannele otti itselleen 18 milligrammaa ja antoi potilaalle kaksi milligrammaa.

– Ensin vein Tramaleita tabletteina, sitten morfiinia ihan merkittäviä määriä. Ilmeisesti oli seurattu pidemmän aikaa, että osastolla kuluu aika paljon morfiinia. Myöhemmin tosin ilmeni, että toinenkin hoitaja oli vienyt lääkkeitä, hän kertoo IL:lle.

Hän sai viiden kuukauden ehdollisen tuomion, irtisanomisen ja menetti sairaanhoitajan oikeutensa.

– Opiaatteja en ole sen jälkeen käyttänyt, koska parin viikon putkajakson aikana ehdin vieroittua niistä, mutta ei tuomio mihinkään muuhun ollut herätys.

11-vuotiaana hän varasti kaverin vanhemmilta koskenkorvaa, josta tuli vain huono olo. Amfetamiini tuli mukaan 15-vuotiaana.

– Ajattelin, että pitää vaan harjoitella hommaa. Aika nopeasti juomistyyli muuttui runsaaksi. Jo sieltä asti on nähtävissä, etteivät päihteet sovi minulle.– Raskausaikoina ja pikkulapsivuosina päihteiden käyttö oli vähäisempää. Vähän myöhemmin elelin sitku ja mutku -elämää, eli yritin joka välissä järjestää aikaa käytölle, siis hankkia lapsille hoitajan, kahden lapsen äiti sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)