Iltalehden haastattelema helsinkiläinen Caroline Walls, 55, on kärsinyt koronaviruksen oireista jo yli kolme kuukautta, kaikkiaan 108 päivän ajan. Ennen sairastumistaan Wallsin fyysinen kunto oli hänen mukaansa erinomainen.
Tauti ilmeni ensin yskänä, kuumeena ja hengenahdistuksena. Hän joutui virustartunnan vuoksi sairaalaan, jossa hänellä todettiin keuhkokuume. Oireet kestivät hänellä kolmen viikkoa sairaalasta kotiin palaamisen jälkeen.
Wallsilla oli sydämentykytyksiä, hengitysvaikeuksia ja huimausta. Lisäksi lääkärien tekemien arvioiden mukaan keuhkokuumeetta seurasi vielä keuhkoputkentulehdus.
Oireista osa meni ohi, mutta ne eivät loppuneet täysin. Wallsilla alkoi ilmetä uusina oireina esimerkiksi liikkumisvaikeuksia ja lihaskipuja. Hän kärsii edelleen myös hiustenlähdöstä, unettomuudesta, neurologisista vaivoista ja kurkun turpoamisesta.
– En voi tehdä oikein mitään. En voi käydä ruokakaupassa ilman, että minun pitää istua kuusi kertaa. Se on kuin kävelisin vastatuulessa tai liimassa. En pääse eteenpäin. Tämä on kuin olisin jäänyt rekan alle.
Lisäksi Wallsin oireisiin kuuluu myös tuttujen sanojen unohtelu.
– Unohtelen sanoja omalla äidinkielelläni. Se on kuin yrittäisin puhua vierasta kieltä, englantia äidinkielenään puhuva Walls sanoo.
Koronaviruksen jälkioireista tai niiden yleisyydestä ei vielä tiedetä paljon. HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pitää niitä kuitenkin todellisena ilmiönä.
– Tauti on pyörinyt maailmalla vain vähän ronskit puoli vuotta. Sen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tarkkaa tietoa. Selvää on, että joillakin potilailla oireet ovat pitkäaikaisia. Mutta kuinka yleistä se on? Puhumme miljoonista ja miljoonista sairastuneista. Onko jälkioireita vain prosentilla vai prosentin kymmenesosalla? Lehtonen pohtii.
– Pitäisin oireita todellisina. Ei niitä voi vain potilaan psykosomatisoinniksi sanoa. Kyllä koronavirusinfektioon liittyy jälkitauteja. Siitä ei ole epäilystäkään.
