Hallitus päättää uusista rajoituksista perjantaina. LEHTIKUVA / HANDOUT / VESA MOILANEN

IL: Hallituksessa erimielisyyttä uusista koronarajoituksista

Rajatoimien odotetaan tiukentuvan.

Julkisuudessa liikkuvien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus kaavailee kiristyksiä rajan koronatoimiin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi tänään, että hallituksen pöydällä on ollut lähes kaiken muun paitsi huoltovarmuuden kannalta välttämättömän työmatkaliikenteen kieltäminen muilta kuin Suomen kansalaisilta ja Suomessa vakituisesti asuvilta. Iltalehti kertoi myöhemmin saman tiedon.

Koronantorjunnan katseet on käännetty rajaliikenteeseen viruksen entistä herkemmin leviävän niin kutsutun brittivariantin vuoksi. Uusia rajoituksia on käsitelty tämän viikon aikana ja päätöksiä on tarkoitus tehdä perjantaina.

IL:n tietojen mukaan hallituksessa on kuitenkin erimielisyyksiä asiasta. Sosiaali- ja terveysministeriön kerrotaan ajavan merkittävästi muita ministeriöitä tai hallituspuolueita kovempia toimia. IL:n lähteiden mukaan entistä tiukempia rajatoimia on epäilty ainakin sisäministeriössä. Myös RKP:n sanotaan vastustavan rajatoimien kiristämistä Ruotsin liikenteen hankaloitumisen takia. Hallituksen kerrotaan pyrkineen alkuviikosta rakentamaan yhteistä koronatilannekuvaa, jonka pohjalta voidaan toimia

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen valitteli tänään HS:n haastattelussa, että rajalla tehtävistä vapaaehtoisista koronatesteistä kieltäydytään. Ministeri kuvasi valtiovallan keinovalikoimaa rajalliseksi, koska laki ei salli pakkotestejä. Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Mia Laiho vaativat vastauksena hallitusta esittämään pakkotestit sallivaa lakimuutosta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt