Verkkouutiset

IL: Aktiivimallialoitteen tekijä asuu ökyalueella, puuhaa uutta aloitetta asumistuesta

Martin-Éric Racine ei halua ottaa vastaan työtä, jonka kuukausipalkka on alle 2600 euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansalaisaloitteen aktiivimallista tehnyt pitkäaikaistyötön Martin-Éric Racine kertoo Iltalehdelle asuvansa Kruununhaassa, joka kuuluu Helsingin kalleimpiin asuinalueisiin. Hän saa vuodessa erilaisina tukina noin 16 000 euroa.

800 euron vuokra on sen verran suuri, että Racine joutuu täydentämään asumismenojaan toimeentulotuella.

Racine ei ole aikeissa muuttaa Kruununhaasta muualle, sillä hän pitää vuokraansa edullisena. Hän ei halua käyttää 500 euron suuruista toimeentulotukea joukkoliikenteen kuukausikorttiin, vaan pyöräilee tai kävelee mieluummin keskustassa.

Racinen mukaan viisi eri puoluetta on kosiskellut häntä vuosien varrella kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Teknologiayrityksestä yhdeksän vuotta sitten työttömäksi jäänyt Racine ilmoittaa osaavansa neljää eri kieltä ja opiskelleensa korkeakouluissa, mutta ei ole saanut valmiiksi loppututkintoa. Hän ei halua ottaa vastaan työtä, jonka kuukausipalkka olisi alle 2600 euroa.

– Alle 2600 euroa ansaitseva ajautuu sellaiseen tilanteeseen, jossa menettää osan tuesta, tai sitten ulosoton johdosta putoaa tyhjän päälle. Yli 5000 euroa tienaava puolestaan menettää kaikki tuet, vaikka suurin osa palkasta menee ulosottoviraston taskuihin, jolloin minun kohdallani jää vain pieni sauma, jossa työn vastaanottaminen oikeasti kannattaisi, Racine pohtii IL:ssä.

Racine suunnittelee tekevänsä myös toisen, asumistukeen liittyvän kansalaisaloitteen. Hän haluaisi poistaa asumistuen omavastuuosan sekä ottaa käyttöön nettotuloihin perustuvan laskentavan. Racinen mukaan nykyinen, bruttotuloihin perustuva laskelma on ongelmallinen erityisesti pienipalkkaisille tai tuilla eläville.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)