Verkkouutiset

”Iiris Suomelan ikäisillä on 50 prosenttia vanhempiaan isommat tulot”

Professorin mukaan nykynuoria ei saa millään vanhempiaan köyhemmiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston julkistalouden professori Roope Uusitalo tyrmää kansanedustaja Iiris Suomelan (vihr.) väitteet siitä, että 25-vuotiaan Suomelan oma sukupolvi jäisi vanhempiaan köyhemmäksi. Iiris Suomela on katsonut, että hänen sukupolvensa on ”ensimmäinen vanhempiaan köyhempi sukupolvi”.

Roope Uusitalo laskee Suomen Kuvalehden näkökulmatekstissään, että Iiris Suomelan vanhempien kohortti oli itse 25-vuotiaita keskimäärin vuonna 1989.

Iiris Suomela. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

− Maailma oli silloin melko erilainen. Viro kuului vielä Neuvostoliittoon, Nokia vasta aloitteli matkapuhelintuotantoa, eikä Suomi ollut vielä voittanut yhtään jääkiekon maailmanmestaruutta. Tilastot tuolta ajalta ovat kuitenkin koko lailla vertailukelpoisia nykyisen datan kanssa, Roope Uusitalo kirjoittaa.

Hän viittaa Tilastokeskuksen tietoihin. Niiden mukaan vuonna 2017 kotitalouksilla, joiden paremmin tienaava puoliso oli 25−34-vuotias, oli käytettävissä keskimäärin 27 467 euroa kulutusyksikköä kohti.

Vuonna 1987 vastaava summa oli 18 316 euroa. Summa on vuoden 2017 euroissa, joten inflaation vaikutus on puhdistettu luvuista pois.

− Tämän laskelman mukaan Suomelan ikäluokka tienaa siis melkein 50 prosenttia enemmän kuin vanhempansa saman ikäisenä, Uusitalo sanoo.

Roope Uusitalo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Myös opiskelijaikäisten alle 24-vuotiaitten käytettävissä olevat tulot ovat hänen mukaansa kasvaneet 30 vuodessa reaalisesti noin 30 prosenttia. Tuloja voi Uusitalon mukaan mitata tilastojen perusteella eri tavoin ja kotitalouksia ryhmitellä monellakin tavalla.

− Nykynuoria ei silti tilastojen avulla saa millään vanhempiaan köyhemmiksi, hän huomauttaa.

Uusitalon mukaan nykynuortenkin lapset tulevat olemaan jälleen vanhempiaan varakkaampia, ellei mitään mullistavaa tapahdu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)