Venäjällä käydään politiikan tutkija Andrei Kolesnikovin mukaan kiihkeää keskustelua kotitalouksien velkakuplasta ja sen mahdollisista seurauksista. Vaikka kiperimmistä kysymyksistä ei voida puhua niiden oikeilla nimillä, hän arvioi korkealla tasolla vallitsevien näkemyserojen ilmaisevan vakavaa huolta Venäjän kansantalouden tilasta.
– Ongelma on se, että ihmisillä ei ole rahaa, joten he ottavat velkaa. Siksi voimme fyysisesti aistia rahoitus- ja talousauktoriteettien hermostuneisuuden, Venäjän sisäpolitiikan tutkimusohjelmaa Moskovan Carnegie-keskuksessa johtava Kolesnikov toteaa tuoreessa artikkelissaan.
Todellinen käytettävissä oleva tulo on hänen mukaansa ollut vuonna 2014 tapahtuneen Krimin miehityksen jälkeen Venäjän talouden keskeinen ilmapuntari.
– Se, mitä nykyisin voidaan hieman liioitellen nimittää talouspolitiikaksi, pelkistyy oikeastaan lisärahan keräämiseen kansalaisilta ja sen käyttämiseen tarkoituksiin, jotka valtio on kansallisten projektien ja sosiaalimaksujen muodossa määritellyt. Nämä tavoitteet haukkaavat jättiläismäisen osan todellisesta käytettävissä olevasta tulosta – kuten neuvostoaikoinakin, hän sanoo.
1990-luvun alussa jotkut Kolesnikovin mukaan kuvittelivat, että valtio tietää markkinoita paremmin, mihin rahaa on järkevintä käyttää. Vaikka ajatus osoittautui epäonnistuneeksi, valtiosta on nyt tullut niin keskeinen talouden toimija, että muita vaihtoehtoja ei enää ole tarjolla.
– Valtiolla ei ole aikomusta luopua talouden tiukasta kontrolloinnista tai vertauskuvallisesti investointi-ilmastoksi kutsumansa ilmiön muotoilusta FSB:n, tutkintakomitean, syyttäjänviraston ja muiden turvallisuusviranomaisten sekaantumisia järjestämällä, Kolesnikov arvioi.
– Mistä kyetään löytämään lisää varoja sosiaalisiin almuihin, kansallisiin projekteihin ja muihin mekanismeihin, joilla kansalaisten lojaliteetti on tarkoitus lunastaa? Mitä muita välineitä valtio voisi käyttää tulojensa kerryttämiseen? Mitä on tehtävissä kuluttajien keskuudessa vallitsevalle hyvin synkälle tunnelmalle ja etenkin käytettävissä oleville tuloille, Kolesnikov kysyy.
Kuin Neuvostoliiton kuolinkamppailu
Vaikka kotitalouksien ahdinko syvenee, Venäjän johto suunnittelee Kolesnikovin mukaan uusia, taloudellisesti kannattamattomia moottoriteitä, valtavaa siltaa Kaukoidän kiistellylle Sahalinin saarelle ja Sergijev Posadin luostarin muuttamista maan ortodoksikirkon keskukseksi Vatikaanin tapaan – ja valtavin kustannuksin.
– Tällaisen hankkeen ilmaantuminen on erittäin huono merkki. Suunnitelmat Siperian jokien virtaussuunnan kääntämisestä, jättimäisten öljy- ja kaasutuotantolaitosten rakentamisesta ja muut ”pragmaattisten taloustieteilijöiden” vaikuttavat fantasiat nousivat teolliselle tasolle juuri silloin, kun Neuvostoliiton budjettialijäämä alkoi kasvaa katastrofaalisessa tahdissa ja komentotalouden malli romahtaa silmiemme edessä, Kolesnikov toteaa.
Hän muistuttaa silloisen Neuvostoliiton toimintatapaa kommentoineiden edesmenneen Venäjän ex-pääministeri Jegor Gaidarin ja taloustieteilijä Viktor Jarošenkon jo vuonna 1988 todenneen, että päätöksiä tehtiin usein ensin ja niiden toteuttamiskelpoisuutta arvioitiin vasta jälkikäteen.
