Verkkouutiset

”Ihmiset kävelevät satoja kilometrejä etsien ruokaa”

Venezuelassa on meneillään yksi latinalaisen Amerikan historian suurimmista väestöliikkeistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joukkopako Venezuelasta kiihtyy edelleen, uutisoi The Times.

Ihmisten kerrotaan kävelevän satoja kilometrejä etsien maasta ruokaa. Suurin osa maasta lähteneistä on paennut naapurimaahan Kolumbiaan, jossa oleskelee tällä hetkellä yli miljoona venezuelalaista.

Maan kansalaiset kertovat ihmisten kuolevan kaduilla nälkään ja syövän suoraan kaduilla olevista jäteastioista, koska koska Venezuelassa ei ole mitään muuta ravintoa saatavilla. Varastelu ovat lisääntynyt, koska maassa ei ole mahdollisuutta tulla millään muulla toimeen.

Kolumbian Norte de Santanderissa toimiva Punaisen ristin keskus kertoo muuttoliikkeen vilkastuneen joulun jälkeen. Nyt maasta muuttaa pois jo kokonaisia perheitä.

Verkkouutiset uutisoi aiemmin,että maa on menettänyt maastamuuttona noin 13 prosenttia väestöstään kesään mennessä. Joidenkin arvioiden mukaan luku oli kesäkuussa kuitenkin jo 15 prosenttia.

Maan presidentti Nicolás Maduro on kieltäytynyt vastaanottamasta maahan apua sitä tarjonneelta Yhdysvalloilta.

– Venezuela ei kärsi humanitäärisestä kriisistä, jonka Yhdysvallat on vain sepittänyt tunkeutuakseen maahamme, hän perustelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)