”Iäkkäät näkövammaiset uhkaavat jäädä kotinsa vangiksi”

Hallituksen kaavailemat kuntien kustannusten karsinta ja velvoitteiden vähentäminen uhkaavat Näkövammaisten liiton mielestä vakavasti näkövammaisten ihmisten itsenäistä selviytymistä.

Näkövammaisten liitto ry muistuttaa, että valtiovarainministeriö kohdentaa 61 miljoonan euron leikkaukset vammaisten ihmisten palveluihin. Erityisen kipeästi leikkaukset kohdistuvat liiton mukaan yli 75-vuotiaisiin näkövammaisiin, joita valtaosa näkövammaisista on.

Liiton tiedotteessa arvioidaan, että jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, yli 75-vuotiaat näkövammaiset uhkaavat jäädä kotinsa vangiksi yksin ja ilman apua.

Leikkausten myötä tavallisen arjen sujumiseksi välttämättömät kuljetuspalvelut ja henkilökohtainen apu eivät

Vuosien 2018 ja 2019 jälkeen kuljetuspalvelut ja henkilökohtainen apu eivät liiton mukaan olisi ikääntyneille näkövammaisille subjektiivisia oikeuksia, vaan maksullisia sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, joiden järjestäminen vaihtelisi kunnittain.

Liitto huomauttaa tämän olevan ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa, sillä iän perusteella ei voi syrjiä ihmistä, joka vammansa vuoksi tarvitsee apua. Liitto arvioi lisäksi, että myös lasten, nuorten ja työikäisten näkövammansa vuoksi tarvitsemat palvelut ovat vaarassa.

Näkövammaisten liiton mukaan vammaisten ihmisten arjessa tarvitsemat palvelut heikkenevät ratkaisevasti, kun vammaispalvelulain mukaisista palveluista siirrytään sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin,

Kommentit