Verkkouutiset

Hyytävä luku: Yli 800 tilannetta, joissa on altistuttu koronalle

Virusaltistusten määrä on kasvanut syksyllä kiihtyvää tahtia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vapaaehtoisten ylläpitämän Altistukset.fi-sivuston mukaan altistustilanteita oli tiistaihin mennessä raportoitu 825. Sivustolle on kerätty altistuksia elokuun alusta lähtien.

Näistä 234 eli 28 prosenttia on raportoitu viimeisen kahden viikon aikana. Viimeisen 30 päivän aikana on listan mukaan tapahtunut 602 altistumista eli 73 prosenttia kaikista altistumisista.

Edelleen yleisin altistumispaikka on peruskoulu (19 %). Toiseksi useimmin altistuksia on ollut ravintoloissa (17 %), seuraavaksi eniten toisen asteen oppilaitoksissa (11 %) ja harrastuksissa (10 %).

Lista perustuu altistuksista kertoviin uutisiin ja tiedotteisiin, joten mukana on pääsääntöisesti julkisilla paikoilla ja tilaisuuksissa tapahtuneita altistuksia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan koronatartuntojen lähde on kaikkein useimmin samassa taloudessa asuva tai muuten lähipiiriin kuuluva henkilö. Altistumisia ja tartuntoja tapahtunee siis muissakin kuin edellä mainitun listan kuvaamissa tilanteissa.

Alueista eniten altistumisia on listauksen mukaan tapahtunut HUSin (315) ja Vaasan sairaanhoitopiirin (98) alueilla.

Kouluissa altistumisia on julkisista paikoista tapahtunut eniten. Tähän mennessä arviolta vajaat 2000 opettajaa ja vajaat 9000 oppilasta on altistunut koronalle elokuusta alkaen.

Asiantuntijoiden mukaan kouluissa on jatkotartuntoja kuitenkin tapahtunut verrattain vähän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)