Verkkouutiset

Kartta näyttää: Näin ISIS yhä terrorisoi

Jihadistijärjestön toiminnan uskotaan olevan aktiivista isossa osassa maapalloa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terroristijärjestö Isisin kalifaatti Syyriassa ja Irakissa on kukistumassa, mutta järjestön solut jatkavat aktiivista toimintaansa ympäri maailmaa. Järjestö toteutti viimeksi viikonloppuna tuhoisan terrori-iskun Burkina Fasossa katolisessa kirkossa. Iskussa kuoli ainakin kuusi ihmistä.

The Sun on julkaissut kartan maista, joissa Isis-verkoston solujen uskotaan toimivan aktiivisesti ja suunnittelevan terroritekoja. Alueet on merkitty karttaan punaisella. Ne sijaitsevat pääasiassa Afrikan ja Aasian mantereilla. Marttyyrius on yksi Isisin ideologian avaintekijöistä, ja moni järjestön jäsen on valmis kuolemaan ideologian eteen niin taistelukentillä kuin terrori-iskuissa.

Irak ja Syyria

Yksi riskialueista on edelleen Lähi-itä. Irakin hallitus julisti Isisin vallan olevan kuollut maassa joulukuussa 2017. YK:n pääsihteeri António Guterresin mukaan Isis-taistelijat ovat kuitenkin kehittäneet merkittävän ja laajan verkoston Irakissa. Verkoston epäillään suunnittelevan iskuja piilossa harvaan asutuilla alueilla. Näitä ovat muun muassa Anbarin aavikko sekä Kirkukin vuoristoalue.

Guterresin mukaan terrorisolut näyttävät suunnittelevan toimia, joilla pyritään tuhoamaan hallitusten auktoriteettiä ja sabotoimaan jälleenrakentamista.

Huhtikuussa uutisoitiin, että Isis-taistelijat ovat järjestäytyneet uusiin ryhmiin Syyriassa. Yhdysvaltain tukemien Syyrian joukkojen on kerrottu taistelevan Isis-sotilaita vastaan Itä-Syyriassa vielä sen jälkeen, kun lopullinen voitto jihadisteista oli jo julistettu.

SDF:n tiedottaja Mustafa Balin mukaan Isis-sotilaiden ryhmiä on piiloutuneina luoliin ja Baghouzin kylän läheisyyteen. Isis-ryhmien on raportoitu järjestäytyvän uudelleen myös Suwaydassa Etelä-Syyriassa.

Syyriassa toimiva Isis on julkaissut videon, jolla järjestö vannoo, että ryhmä ei katoa vaan aikoo ”laajentua ja kasvaa”.

Sri Lanka

Isis on ottanut vastuun Sri Lankassa pääsiäisenä tehdyistä iskuista, joissa kuoli 321 ihmistä. Terroristien on kerrottu saaneen apua kansainväliseltä terroristiverkostolta. Ainakin 32 Isis-sotilaan tiedetään palanneen Sri Lankaan Syyrian ja Irakin taistelukentiltä.

Brukina Faso

Kolmikymmenpäinen terroristijoukko hyökkäsi 12. toukokuuta katoliseen kirkkoon Burkin Fasossa Länsi-Afrikassa ja tappoi ainakin kuusi ihmistä. Kaksi ranskalaista sotilasta kuoli Burkina Fasossa aiemmin toukokuussa operaatiossa, jossa vapautettiin neljä panttivangiksi otettua henkilöä.

Intia

Isis on väittänyt perustaneensa Intiaan provinssin Kashmirin alueelle. Isisin oma media Amaq kertoo, että terroristit ovat tappaneet intialaissotilaita ja nimenneet provinssin ”Wilayah of Hindiksi”.

Turkki

Isisin tukikohtien luhistuttua Raqqassa ja Mosulissa tuhannet jihadistit ovat paenneet alueilta. Monen heistä uskotaan piileskelevän Turkissa ja odottavan käskyä toteuttaa seuraavia iskuja. Ongelmaan havahduttiin vuonna 2016, kun yksin toiminut asemies tappoi uudenvuoden aattona 39 ihmistä yökerhossa Istanbulissa.

Venäjä

Viime aikoina on yhä useammin raportoitu Isisin toiminnan aktivoitumisesta Venäjällä. Isis on ottanut vastuun Pietarissa loppuvuonna 2017 tehdystä terrori-iskusta. Vuonna 2015 Egyptin yllä ammuttiin alas venäläiskone, jonka mukana kuoli 224 ihmistä. Isis otti vastuun iskusta ja ilmoitti sen olleen kosto Syyriassa tehdyistä ilmaiskuista.

Muita The Sunin kartassa mainittuja riskimaita ovat Tunisia, Jemen, Jordania, Libya, Egypti, Afganistan, Algeria, Pakistan, Nigeria, Niger, Tšad, Mali ja Indonesia.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)