Verkkouutiset

”Hyviä aikeita on ollut jo Antti Rinteen ajoista lähtien”

Petteri Orpon mielestä hallitus on potkinut palloa eteenpäin kaksi vuotta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivoi eduskunnan tiistaidebatissa pääministeriltä ”hieman tarkempaa suunnitelmaa siitä, mikä on teidän näkemyksenne siitä, millaisia työllisyystoimia, millaisia kasvua edistäviä toimia oikeasti hallitus on valmistelemassa”.

– Se olisi nyt äärettömän tärkeä tietää, jotta me pääsemme keskustelussa eteenpäin. Hyviä aikeita on hallituksella ollut jo (edellisen pääministeri Antti) Rinteen ajoista lähtien, kaksi vuotta on palloa potkittu eteenpäin, lukuun ottamatta kyllä eläkeputken poistoa, Petteri Orpo kuvaili.

SDP:sta keskeytettiin häntä välihuudoilla.

– Niin, kyllä, siis keppi on ollut jo hallituksen kädessä, mutta käyttäkää vielä niitä keinoja, joilla saadaan ihmisiä innostettua myöskin positiivisesti työntekoon, Orpo totesi huutajille.

Hän toivoi, että ”jotta tätä historiaa ei täällä nyt vallan uudeksi kirjoiteta, niin (Juha) Sipilän hallituksen aikana tehtiin 80 keinoa, joilla parannettiin työllisyyttä. Maahan syntyi 140 000 työpaikkaa, edustaja (Antti) Kurvinen, keskustalaisen pääministerin aikana”.

– Minä en ymmärrä, miten sitä voidaan väheksyä. Julkinen talous oli tasapainossa, tämä hallitus on voinut sen varaan ottaa velkaa, mutta nyt sitä työtä pitää jatkaa. Sitä pitää jatkaa, tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, Orpo kehotti.

Hänen mukaansa kokoomus on esittänyt omia ratkaisujaan ”lukemattoman määrän. Tarttukaa niihin, käyttäkää niitä. Ne ovat aivan samoja, mitä ekonomistit esittävät. Jos ne eivät kelpaa, tuokaa muita, mutta nyt haaveilun aika on ohi. Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja lisää”.

SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtmanin mukaan kokoomuksen Kai Mykkäsen ehdotus paluusta sosiaaliturvassa kymmenen vuoden takaisella tasolle tarkoittaisi työttömyysturvassa ”neljänneksen leikkausta ihmiselle, joka jo ennestään menettää puolet tuloistaan esimerkiksi koronakriisin vuoksi työttömäksi jouduttuaan”.

– Tahallinen väärinymmärrys, kokoomuksen Sari Sarkomaa huusi väliin.

Lindtman jatkoi, että Orpon ehdotus leikkauksista tarkoittaa ”leikkauksia osaamiseen, tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hoivaan. Kyllä siinä monella opettajalla ja hoitajalla on pohtimista, että ovatko he todella näin oikealla – tuskin”.

Petteri Orpo vastasi, että Antti Lindtman on mestari kääntämään asioita päälaelleen.

– Me puhumme koko ajan koronan jälkeisestä ajasta. Jos meillä ei ole nopeampaa talouskasvua kuin mitä ennusteet tällä hetkellä näyttävät, jos me velkaannumme niin nopeasti kuin mitä valtiovarainministeriön ja hallituksen omatkin ennusteet näyttävät, niin se johtaa siihen — jos meillä on alhainen työllisyysaste, paljon velkaa ja korkea työttömyys — että me joudumme tulevaisuudessa leikkaamaan niistä palveluista, Petteri Orpo totesi.

– Tulevaisuuden palveluista on kyse. Ne ovat tulevaisuuden rahoja, meidän lastemme rahoja, ihan oikeasti, ja jos ei niitä toimia aloiteta nyt samaan aikaan, kun kyllä elvytetään, niin me ollaan ongelmissa — me hävitämme tämän pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Jos te ette tee näitä toimia nyt, te samalla hyväksytte sen, että tulevaisuudessa palvelut ovat huonommat.

Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin totesi hallituksen tekevän päätöksiä vielä ainakin 50 000 työllisen edestä. Etappina tässä on kehysriihi.

– Kuten edustaja Orpo hyvin tietää, niin pääministeri ei yksin näitä asioita täällä ministeriaitiossa linjaa, vaan näistä neuvotellaan yhdessä kaikkien hallituspuolueiden kanssa. Marinin mukaan ”hallitus on myös tehnyt vaikeita ja hankalia päätöksiä” ja on valmis niihin myös tulevaisuudessa. Niitä hänen mukaansa kuitenkin tehdään ”myös arvojen näkökulmasta”.

– Eikä minun arvoihini eikä tämän hallituksen arvoihin kuulu se, että me tällaisessa tilanteessa leikkaisimme heiltä, joilla on kaikkein vaikein tilanne, kuten esimerkiksi toimeentuloasiakkailta. Heiltä te haluatte leikata sitä kautta, että tulisi toimeentulotukeen tällainen omavastuu, Sanna Marin sanoi.

– Tämä on sellaista arvopolitiikkaa jota en itse tunnista enkä halua. Me haluamme tehdä politiikkaa oikeudenmukaisella tavalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)