Verkkouutiset

Hussein al-Taee: Kuvakaappaukset ovat aitoja

Sdp:n kansanedustaja kertoo häpeävänsä syvästi aiempia asenteitaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp:n kansanedustaja Hussein al-Taee pyytää blogissaan anteeksi kohua herättäneitä lausuntojaan.

– Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä, al-Taee kirjoittaa.

Hän myöntää kirjoittaneensa Facebook-kuvakaappauksissa näkyneet kommentit.

– Olen käynyt näitä uudelleen ja uudelleen läpi ja voin sanoa niiden olevan valitettavasti aitoja, Hussein al-Taee sanoo.

Kansanedustaja painottaa, ettei hyväksy yhdenkään ihmisryhmän syrjintää tai mihinkään ryhmään kohdistuvaa vihaa.

– Tulen hyvin konservatiivisesta taustasta, jossa asenteet esimerkiksi sukupuolirooleihin ja seksuaalisiin vähemmistöihin ovat kaukana siitä, mitä itse ajattelen nyt. Kasvuympäristössäni homoseksuaalisuus oli tabu, jonka käsittelemiseen ei ollut minkäänlaisia sanoja. Myös kaveripiirissäni yksi tapa käsitellä tätä pelkoa oli halveksuva puhe. Kun opiskelijana Britanniassa tutustuin homoseksuaaliseen opettajaan, olin hämmentynyt tavalla, joka nyt tuntuu hullulta, Hussein al-Taee kirjoittaa.

– Kansanedustajana tulen kuuntelemaan herkällä korvalla kaikkien vähemmistöjen edustajia heitä koskevissa päätöksissä. Teen töitä sen eteen, että myös oma taustayhteisöni voi sitoutua seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamiseen kaikilla tavoilla, al-Taee jatkaa.

Hän kertoo Israel-käsityksensä muovautuneen paikallisen median tekemien kärjistysten kautta.

– Sekoitin ajattelussani juutalaiset ja Israelin. Lapsesta saakka opin ainakin joillain Lähi-idän alueilla vallitsevan ajattelutavan, jossa Israelia syytettiin kaikesta mitä maailmalla tapahtui. Nyt tiedän, että se on helppo narratiivi, jolla Lähi-idän vallanpitäjät vievät huomiota pois omista ongelmistaan. Mediassa puhuttiin ”juutalaisvaltiosta”, Hussein al-Taee toteaa.

– Viime vuosien aikana olen tutustunut sekä juutalaisten historiaan, että moniin, läheisiksi tulleisiin juutalaisiin ystäviin. Oma aikaisempi ajatteluni hävettää minua syvästi. Tämän historian takia olen erityisen sitoutunut toimimaan sekä Lähi-idässä että jälleen myös Euroopassa huolestuttavasti leviävää antisemitismiä vastaan, al-Taee jatkaa.

https://www.facebook.com/rauhantaee/posts/321305535215276

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)