Verkkouutiset

Suuret tapausmäärät johtivat elo-syyskuussa sairaalahoidon tarpeen kasvuun. / LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

HUS:n ex-johtaja varoittaa numeroilla: Epidemia ei ole ohi

Koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on kasvanut kesäkuun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

HUS:n toimitusjohtaja ja nykyinen SDP:n kansanedustaja Aki Lindén muistuttaa koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten nousseen deltamuunnoksen leviämisen myötä.

Hän arvostelee monien medioiden tekemää linjausta siitä, ettei esimerkiksi tartuntamääristä aiota uutisoida entiseen tapaan.

– Koronakuolemia Suomessa 16.6.–16.7. oli 14, 16.7.–16.8. oli 25 ja 16.8–16.9- oli 48. Laitoin tämän lukusarjan näkyville siksi, että näitähän ei nyt ”kuulu” esittää, kun suurten mediatalojenkin mielestä tämä ”ei sovi tunnelmaan”, Aki Lindén kirjoittaa Twitterissä.

– Valitettavasti epidemia ei ole ohi — vielä, Lindén jatkaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi torstaina, että uusimman epidemia-aallon rauhoittumisesta on merkkejä. Tapausmäärät ovat olleet hiljaisessa laskussa jo neljän viikon ajan.

Teho-osastoilla potilasmäärä on silti kasvanut viime viikon aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)