Verkkouutiset

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen toivoo koronapandemian laantuvan elokuun alkussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

HUS:n Asko Järvinen IS:lle: Koronan huippu nähty Suomessa

Suomessa ylittyi 100 000 koronatartunnan raja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sadantuhannen koronatartunnan raja ylittyi Suomessa sunnuntaina. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektioylilääkäri Asko Järvinen arvioi Ilta-Sanomille koronaepidemian keskeisimmät vaiheet ja ennusteen tulevasta.

Järvinen muistuttaa että ensimmäiset koronatartunnat tulivat Suomeen alkuvuodesta 2020 alpeilla ja muualla Euroopassa talvilomaa viettäneiden mukana. Maaliskuun 2020 puolivälissä Suomen rajat suljettiin ja maahan  julistettiin poikkeustila.

Kesällä 2020 tartunnat olivat vain yksittäisiä. Syyskuussa tartuntamäärät lähtivät jälleen nousuun, ja loka–marraskuun vaihteessa tautitapaukset nousivat niin voimakkaasti, että käyttöön jouduttiin ottamaan lähes maksimaaliset rajoitukset.

Hieman ennen joulua Suomessa havaittiin ensimmäiset brittivariantin aiheuttamat infektiot. Pian valtaosa kaikista Suomen tartunnoista oli alfavarianttia.

Keväällä ja alkukesästä 2021 tartuntamäärät olivat laskussa. Juhannukseen jälkeen tartunnat ovat kuitenkin olleet taas koholla. Viimeaikaisten koronatartuntojen taustalla ovat erityisesti olleet jalkapallon EM-kisaturistien Venäjältä mukanaan tuoneet deltavarianttitartunnat, jotka leviävät nyt erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa.

Järvinen toivoo, että epidemia alkaa tasaantua elokuun alkupuolella.

– Tapausmäärien nousu on nyt pienemmässä ikäryhmässä kuin ennen, ja muut ikäryhmät alkavat olla jo rokotussuojassa. En usko, että tautitapausten määrä kykenee nousemaan samalle tasolle, jolla se on pahimmillaan ollut, Järvinen summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)