Verkkouutiset

Helsingin kaupungin koronanäytteenottopiste Itäkeskuksessa. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

HUS-johtaja Ylelle: Rokotettujen testaamista pitäisi lisätä

Tällä hetkellä rokotettuja lieväoireisia perusterveitä ei pääsääntöisesti ohjata näytteenottoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhä pahenevassa epidemiatilanteessa kannattaisi lisätä rokotettujen testaamista, sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Ylen uutisille.

– Mitä pidempi aika toisesta rokotteesta on kulunut, sitä suurempi mahdollisuus myös rokotetulla on saada tartunta, hän muistuttaa.

Tällä hetkellä rokotettuja lieväoireisia perusterveitä ei pääsääntöisesti ohjata näytteenottoon.

– Jos rokotettuja ei testata, nämä tartunnat eivät jää kiinni, eli siinä mielessä testaamisen lisääminen olisi minusta perusteltua, toteaa Lehtonen.

Lieväoireisten rokotettujen testaamisella pyrittäisiin nimenomaan tartuntaketjujen katkaisemiseen ja sitä kautta pitämään epidemiatilanne kurissa.

Lehtosen mukaan kaikkien rokotettujen hengitystieoireisten testaamiseen kapasiteetti ei riitä, joten koronatestiin ohjattavien kriteerinä voisi olla esimerkiksi se, että toisesta rokoteannoksesta on kulunut neljä kuukautta aikaa.

Myös HUSin infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen pitää rokotettujen testaamisen lisäämistä tässä epidemiatilanteessa tarpeellisena. Hänen mielestään Lehtosen ehdottama neljän kuukauden aikakriteeri toisesta rokotuksesta olisi sopiva helpotus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)