Verkkouutiset

HUS-johtaja: Koronaviruksen muunnos uhkaa keväällä

Lasse Lehtosen mukaan koronaottelun kolmas erä on nopeuskilpailu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että koronaviruksen aikaisempaa tarttuvampi muunnos uhkaa tänä kevään levitä myös maamme rajojen sisällä.

– Terveydenhuolto taas koettaa saada maamme väestön rokotetuksi ennen uusien virustyyppien leviämistä. Marginaalit ovat pienet – todennäköisesti voittaja ratkeaa vain viikkojen nopeuserolla, hän toteaa.

Lehtonen muistuttaa, että koronavirukseen – kuten muihinkin viruksiin – syntyy koko ajan perimän muutoksia eli mutaatioita. Joissain tapauksissa ne parantavat viruksen lisääntymismahdollisuuksia.

– Iso-Britanniassa, jossa koronaviruksen muunnoksia on seurattu ehkä tarkemmin kuin missään muualla, kehittyi koronaviruksen ns. piikkiproteiiniin vaikuttava mutaatio syyskuussa 2020. Joulukuuhun 2020 mennessä tämä virusmuunnos (B117) oli mm. Lontoon alueella muodostunut vallitsevaksi viruskannaksi ja tartuntamäärät siellä kasvoivat yhä tiukemmista rajoitustoimista huolimatta.

Britannian tartuntatilanteen paheneminen aiheutti nopeasti huolta myös muissa Euroopan maissa, jotka muutama päivä ennen joulua alkoivat yksi toisensa jälkeen rajoittaa liikennettä Iso-Britanniasta. Suomikin päätti 21.12.2020 keskeyttää lentoliikenteen Iso-Britanniaan.

– Liikenteen keskeyttämisestä huolimatta B117-virusmuunnosta on havaittu useissa Euroopan maissa. Tanskassa virusmuunnoksen esiintymistä on seurattu aktiivisesti ja siellä virusmuunnoksen esiintyvyys on suurin piirtein kaksinkertaistunut viikoittain ensihavainnosta lähtien. Maan terveysviranomaiset arvioivatkin tammikuun alussa, että B117-virusmuutos tulee jo helmikuun 2021 lopussa olemaan vallitseva virustyyppi Tanskassa. B117-virusmuunnosta löydettiin heti joulun jälkeen myös Suomeen saapuvilta matkailijoilta, Lehtonen kirjoittaa.

Tähän mennessä B117 –virusmuunnoksen aiheuttamia tartuntoja on Suomesta virallisesti raportoitu vajaa 20. Lehtosen mukaan infektiolääkärit arvioivat kuitenkin, että tapausten todellinen määrä on jo joitain satoja tapauksia.

– Virusmuunnosta on Suomessa tammikuussa 2021 havaittu myös muilla henkilöillä kuin matkailijoilla. Oman arvioni mukaan olemme B117-virusmuunnoksen tartuntatilanteessa ehkä noin kuukauden jäljessä Tanskan tilanteesta, Lehtonen toteaa.
Hän varoittaa, että koronavirus ei – eikä etenkään variantti B117 – kuitenkaan odottele, vaan leviää Suomen väestössä, jos sille siihen annetaan mahdollisuus.

– Vaihtoehtoja epidemian kurissapitämiseksi onkin kaksi: Joko jatkaa rajoitustoimia sekä tiukentaa niitä entisestään, jotta aikaisempaa tarttuvampi virusmuunnos saadaan Suomessa pidetyksi kurissa. Tai nopeuttaa väestön rokotuksia niin, että ne toteutuisivat vähintään samaan tahtiin, kuin mitä Tanska suunnittelee. Tanska on EU:n yhteishankinnassa käyttänyt hyväkseen mahdollisuuksia hankkia muiden jäsenmaiden kiintiöistä vapautuvia koronavirusrokotteita. Olisi vaikea ymmärtää, miksi Suomikin ei tekisi niin, Lehtonen sanoo.

– Erityisen tärkeää on, että koronavirushankinnoista vastaava sosiaali- ja terveysministeriö nyt huolehtii siitä, että Oxford/Astran rokotetta olisi Suomessa suuria määriä käytettävissä väestörokotuksiin heti, kun rokote saa myyntiluvan, hän kehottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)