Verkkouutiset

Hurja löydös: Koronan helpommin tarttuva mutaatio superlevisi bussissa

Tutkijan mukaan virusmutaatioita tullaan näkemään vielä lisää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norjan kansanterveysinstituutti FHI:n mukaan koronaviruksen mutatoitunut muoto on voinut vaikuttaa infektion leviämiseen Etelä-Norjassa eläkeläisten bussiretken aikana. Aiheesta uutisoi VG.

FHI kertoi lokakuun alussa, että ympäri Norjaa kulkeneen eläkeläisten kiertuebussin 40 matkustajasta sai 38 tartunnan. Tartuntoja levisi myös paikkakunnilla, joissa bussi pysähtyi. Verkkouutiset uutisoi aiheesta tässä jutussaan.

FHI on nyt analysoinut koronaviruksen geneettistä materiaalia bussiin liittyvistä koronatapauksista ja todennut löytäneensä ainutlaatuisia mutaatioita, joita Norjassa ei ole aiemmin nähty. Yksi niistä voi lisätä viruksen kykyä tartuttaa soluja ja tehdä viruksesta tarttuvamman.

Tutkija Gunnveig Grødeland sanoo, että ”infektiobussin” tapauksessa oli kyseessä yksi monista koronaviruksen mutaatioista, joita tulevaisuudessa voidaan odottaa lisää. Hän uskoo, että viruksesta tulee lopulta tarttuvampi ja vähemmän vaarallinen.

Milloin ja miten virus saapui Norjaan, on FHI:n mukaan epävarmaa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on instituutin mukaan nähty hyvin samankaltaisia viruksia. Saman mutaation viruksia on esiintynyt myös Australiassa.

”Virukselle on eduksi, jos se on helposti tarttuva ja vaarattomampi”

Gunnveig Grødeland tutkii immunologiaa ja rokotteiden kehittämistä Oslon yliopiston immunologian laitoksella. Hänen mukaansa mutaatiot ovat muutoksia, jotka tapahtuvat viruksessa satunnaisesti sen lisääntyessä.

− Ajan myötä virukselle on hyötyä, jos siitä tulee tarttuvampi ja vähemmän vaarallinen, joten tämän suuntauksen näemme tyypillisesti viruksilla, kun ne ovat levinneet jonkin aikaa väestössä, hän kertoo.

Virukselle on eduksi, jos se on helposti tarttuva ja vaarattomampi. Jos virus tekee tartunnan saaneista vakavasti sairaita, ihmiset kuolevat tai käyttöön otetaan voimakkaita torjuntatoimia. Tämä pysäyttäisi viruksen.

− Vaarattomammalla viruksella on evoluutiossa etu, se ottaa markkinat haltuunsa. Sitten se voi levitä vapaammin, Grødeland kertoo.

Joskus virus voi mutatoitua vähemmän tarttuvaksi, mutta vaarallisemmaksi. Kyseessä on tällöin satunnainen ”kirjoitusvirhe” viruksen koodissa.

Grødelandin mukaan löydetty virusmutaatio on myös osoitus siitä, että virusta vastaan on taisteltava kansainvälisesti.

− Meillä ei ole täydellistä ratkaisua Norjassa, ennen kuin sellainen on maailmanlaajuisesti. Viruksessa voi olla uusia mutaatioita koko ajan. Tiedämme, että tällä on yhtäläisyyksiä Australiassa löydetyn kanssa. Mutta virus on saattanut tulla moniin maihin ennen sitä.

Grødelandin mukaan on liian aikaista sanoa, onko bussimatkan virus kehittynyt vähemmän vaaralliseksi, vaikka sen uskotaan olevan tarttuvampi.

FHI: n osastojohtaja Line Vold sanoi Norjan hallituksen keskiviikkona pitämässä lehdistötilaisuudessa instituutin seuraavan tarkasti, näkyykö löydetyn virusvariantin leviämistä edelleen Norjassa.

− Meidän on tarkasteltava suuntaa ajan saatossa. Virus ei näyttäisi muuttuvan paljoakaan. Muutaman kuukauden tai puolen vuoden kuluttua ilmestyy uusi mutaatio, Grødeland sanoo.

Hän uskoo kestävän pari vuotta ennen kuin viruksesta on tullut lievempi muunnos SARS-CoV-2:sta.

Grødelandin mukaan sikainfluenssan ja espanjantaudin aiheuttaneesta viruksesta on myös tullut osa kausiluonteista influenssavirusta. Siksi on odotettavissa, että SARS-CoV-2:sta tulee lopulta vähemmän vaarallinen virus väestölle.

Bussiyhtiö on kertonut koronatapausten löytymisen jälkeen, että yritys noudatti matkan aikana infektioiden torjuntaa koskevia alan standardeja.

Bussiyhtiön johtaja Ingvar Landa kertoo VG:lle, että matkalla tavattiin useita henkilöitä eri Euroopan maista. FHI:n löydöksen jälkeen on hänen mukaansa pohdittu, olisivatko bussimatkustajat saaneet viruksen jostakin matkan varrelta.

− Olemme edelleen yhtä yllättyneitä siitä, että näin on tapahtunut, etenkin siksi, että meillä oli hyvin perusteelliset valmistelut tartuntojen estämiseksi matkalla, hän sanoo.

Ennen matkaa yhtiö oli hänen mukaansa tehnyt vain lyhyitä matkoja ja päiväretkiä. Yhtäkään ulkomaalaista matkustajaa ei ole ollut mukana yhtiön matkoilla pitkään aikaan, eikä bussissa mukana matkustaneissa ollut ketään, joka olisi hiljattain matkustanut ulkomaille, koska he kuuluivat riskiryhmään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)