Verkkouutiset

Opettaja vaati kouluihin lisätoimia tartuntariskin vähentämiseksi New Yorkissa 10. tammikuuta. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Scott Heins

Huoli lasten tartunnoista kouluissa – ”toimet täysin riittämättömiä”

Britanniassa kouluille toimitetaan pian tuhansia ilmanpuhdistimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lasten koronavirustartunnat ovat lisääntyneet viime viikkoina voimakkaasti eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Koulujen suhteen tilanne on hyvin erilainen kuin vuosi sitten, sillä etäopetukseen ei ole enää haluttu turvautua muun muassa sosiaalisten ongelmien vuoksi. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on vakuuttanut, että kouluilla on erinomaiset valmiudet pysyä auki epidemiasta huolimatta.

Britanniassa pääministeri Boris Johnson on arvioinut maan selviävän mahdollisesti lievempää taudinkuvaa aiheuttavan omikronmuunnoksen äkillisestä aallosta ilman uusia rajoitustoimia. Koulut pidetään auki oppimisvaikeuksien ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi.

CNN:n mukaan opettajien ammattiliitot ovat arvostelleet hallitusta riittämättömistä suojaustoimenpiteistä ja vaatineet taloudellista tukea ilmanpuhdistuslaitteiden hankintaan, pikatestauksen järjestämiseen ja sijaisten palkkaamiseen.

Maan opetusvirasto on ilmoittanut toimittavansa 7 000 ilmanpuhdistinta sellaisiin opetustiloihin, joissa ikkunoiden avaaminen tai ilmanvaihdon tehostaminen ei ole mahdollista. Myös testausta ja maskinkäyttöä lisätään ylemmillä luokillla.

Opetusministeri Nadhim Zahawi kertoi pyytäneensä eläkkeelle tai muille aloille siirtyneitä opettajia tukemaan koulujen toimintaa kevätlukukauden aikana. Hän toivoi henkilöstöltä kriisitilan vaatimaa ”Blitz-henkeä” viitaten Saksan ilmapommituksiin vuosina 1940–1941.

Birminghamissa opettajana työskentelevä Stuart Guest pitää toimenpiteitä täysin riittämättöminä. Koulun henkilökunnasta on ollut suurempi osa sairaana kuin kertaakaan pandemian aikana.

– Hallitus toistaa usein pitävänsä koulutusta ykkösasianaan. On selvää, että näin ei todellakaan ole, Guest sanoo.

Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan joka seitsemännen nuoren koronaoireet voivat kestää 15 viikkoa akuutin infektion jälkeen. Tilastokeskus ONS on kirjannut 117 000 brittilasta, jotka kärsivät taudin pitkäaikaisista oireista.

Koulujen ja muiden julkisten sisätilojen tartuntariskin vähentämisestä on keskusteltu myös Suomessa. Monia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n antamia suosituksia ei ole otettu vieläkään käyttöön.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)