Kasvun painopiste on nyt vaihtumassa työllisyyteen, mikä tekee hyvää julkiselle sektorille. Koko maa menestyy kuitenkin vain, jos tuottavuus kasvaa. Tilastot tuotekehityksestä ja koulutuksesta eivät lupaa hyvää.
Tuottavuuskasvu käynnistyi vuoden 2015 lopussa talouskasvun painopisteen siirryttyä palveluihin painottuvasta kulutuskysynnästä tuottavuudeltaan korkeampiin vientiin ja investointeihin. Samanlaista siirtymää ei ole enää tulossa, joten tuottavuuskasvun jatko on vaarassa.
Kasvu on palaamassa jälleen kulutuspainotteiseksi paranevan työllisyyskehityksen, runsaiden palkankorotusten ja alhaisen inflaation vuoksi. Etenkään investoinneissa ei ole enää viimevuotista kasvupotentiaalia, myös viennin paras kasvupyrähdys on jo takana.
Tuottavuuskasvu on vaarassa myös pidemmällä aikavälillä. Digitalisoituvassa maailmantaloudessa tuottavuus syntyy innovoinnilla. Suomen aineettomien investointien osuus on ollut laskussa Nokian romahduksesta alkaen. Viime vuonna aineettomien investointien osuus talouden kokoon verrattuna laski euroalueen keskiarvon tasolle. Ruotsissa taso on puolet Suomea korkeampi. Suomessa innovaatioaktiivisuus ei ole kääntynyt kunnolla nousuun, vaikka Nokian alamäki on jo taakse jäänyttä elämää.
Tuottavuuteen tarvitaan myös osaamista, eikä silläkään rintamalla näytä enää niin hyvältä kuin PISA-huuman syntyessä. PISA-testien matematiikan arvosanat ovat olleet laskussa jo toistakymmentä vuotta (kuvio 2). Fiksuimmat ihmiset vastaavat suurimmasta osasta innovaatioita. Suomessa PISA-kokeiden matematiikan kokeissa 10 prosenttia parhaiden suoriutuneista suoriutuu vain hädin tuskin paremmin kuin OECD-maiden parhaimmisto keskimäärin.
Vielä 2006 suomalaisten parhaimmisto oli 5 % parempi. Jos trendi vähääkään jatkuu entisellään, parhaillaan menossa olevassa PISA-tutkimuksessa tulemme havaitsemaan, että suomalaisten parhaimmisto ei osaa matematiikkaa yhtään paremmin kuin OECD-maiden parhaimmisto keskimäärin. OECD-maihin kuuluvat myös Chile ja Meksiko.
Parhaimman 10 prosentin pisa-tulokset matematiikassa. Keskiarvo ja keskihajonta.
Suomen koulutusjärjestelmän huolista kertovat myös kaksi muuta tilastoa. Ensinäkin opinnot peruskoulutasolle lopettavien osuus ikäluokasta ei enää selvästi vähene. Laskutrendi kääntyi jopa nousuun 2000-luvun alussa, kun 1990-luvun laman lapset miettivät peruskoulun jälkeistä elämäänsä.
Talouspolitiikan arviointineuvosto huomautti maahanmuuttajien lisänneen näiden vähän koulutettujen väestöosuutta, koska kaikille maahanmuuttajille ei ole löydetty Suomessa tunnustettua koulutustasoa. Huonolta kuitenkin näyttää se, että Suomessa syntyneilläkin ilman peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa olevien on edelleen vuosituhannen alun tasolla. Aivan viime
vuosina tosin peruskoulun jälkeinen opiskelu on onneksi alkanut jälleen maistua. Opintovelvollisuusiän nosto luonnollisesti auttaisi trendiä jatkumaan.
Toisaalta korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus ei enää nouse. Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa 2030-visiossaan tavoitteeksi, että kolmikymppisten joukossa korkea-asteen koulutettujen osuus saataisiin nostettua 50 prosenttiin seuraavan vuosikymmenen aikana.
Korkeakoulutettujen osuuden nousun pysähtyminen on erityisen ongelmallista, koska työllisyysaste on sitä alhaisempi ja se on viime vuosina laskenut sitä nopeammin mitä vähemmän koulutusta on hankittu. Korkean asteen tutkinnon tehneillä työllisyysaste on säilynyt vakaana. Onkin omituista, että Suomi on päättänyt lopettaa korkean asteen tutkinnon laajentamisen 40 prosenttiin ikäluokasta.
Seuraavassa hallitusohjelmassa on panostettava selkeästi enemmän suomalaisten osaamistasoon ja innovaatiohaluun. Muuten tuottavuuskasvun käynnistyminen jää muutaman vuoden pyrähdykseksi ja elintasomme nousu haaveeksi.
