Verkkouutiset

Rahoitusyhtiö hylkää jo yli kaksi kolmesta hakemuksesta

Kulutusluottoa Santanderilta haetaan keskimäärin 11000 euroa, mikä on 35 prosenttia aiempaa enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rahoitusyhtiö Santanderin keskimääräinen kulutusluoton hakija on mies, jonka ansiot ovat 3000 euroa bruttona kuukaudessa. Vain reilu kolmannes kulutusluoton hakijoista on naisia.

Santanderin tiedot kattavat ajanjakson, joka ulottuu vuoden 2016 alusta kuluvan vuoden kesäkuuhun.

Kulutusluoton hakijalla on lainaa entuudestaan keskimäärin 14 500 euroa ja mahdollista asuntolainaa 82 000 euroa. Aikaisemmin lainaa oli vain 10 500 euroa, joten kasvua on ollut 40 prosenttia.

– Olemme aidosti huolissamme suomalaisten velkaantumisesta ja olemassa olevien lainamäärien kasvusta. Lainaa haetaan yhä enemmän ja lainaa saavat liian helposti ihmiset, joilla ei ole kykyä maksaa sitä takaisin, toteaa Santanderin liiketoimintajohtaja Lauri Timgren yhtiön tiedotteessa.

Kulutusluottoa Santanderilta haetaan tällä hetkellä keskimäärin 11 000 euroa, mikä on 35 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Lisäksi lainaa haetaan yhä enemmän yksin, vain 6 prosenttia hakemuksista on tehty kanssahakijan kanssa.

– Koska haettavan lainan sekä jo olemassa olevan lainan määrä on kasvanut niin paljon, olemme päättäneet vastata vaikeaan ilmiöön muuttamalla omaa luottopolitiikkaamme. Tämä on johtanut siihen, että kaikista saamistamme lainahakemuksista hylkäämme noin 70 prosenttia, Timgren kertoo.

Hänen mielestään positiivinen luottorekisteri on askel oikeaan suuntaan.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä rekisteri ei velkaantumisongelmaa ratkaise, vaan avainasemassa ovat kuluttajien fiksut päätökset ja lainaajien vastuunkanto. Ylivelkaantuneille ihmisille lainaaminen on ilmeisesti joillekin toimijoille kannattavaa, mutta yhteiskunnan näkökulmasta kestämätöntä ja vastuutonta toimintaa, Timgren painottaa.

Santander Consumer Finance Oy on suomalainen rahoitusyhtiö, joka aloitti toimintansa vuonna 2007. Yhtiö kertoo olevansa Suomen suurin autorahoittaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)