Verkkouutiset

Huippututkijan mukaan tuuletus on tärkeää viruksen torjunnassa

Virologi muistuttaa aerosolileviämisen vaarasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan johtava koronavirusasiantuntija Christian Drosten on sitä mieltä, että erilaisten tilojen säännöllinen tuulettaminen voi olla jopa tärkeämpää kuin jatkuva desinfiointi ja käsien peseminen. Tuuletuksella voitaisiin vähentää koronaviruksen aerosolitartunnan riskiä.

–  Jos virusta on huoneen ilmassa, täytyy tämä ilma tietysti vaihtaa, Berliinin Charité -sairaalan virologian instituutin johtaja Drosten toteaa Saksan yleisradion haastattelussa.

Hänen mukaansa koronaviruksen leviämisestä aerosolina – siis ilmassa pidempään säilyvinä hyvin pieninä pisaroina – on tullut yhä enemmän tietoa. Alkuun koronaviruksen ajateltiin leviävän käytännössä vain pisaratartuntana, eli enimmillään noin parin metrin päähän yltävissä suuremmissa pisaroissa, joita leviää esimerkiksi tartunnan saaneen yskiessä tai aivastaessa.

Drosten huomauttaa useista tautitapauksista ympäri maailmaa, jotka selittyvät aerosolitartunnoilla. Saksassa jäljitettiin esimerkiksi hiljattain yli sata tartuntaa yhteen frankfurtilaisessa baptistikirkossa järjestettyyn jumalanpalvelukseen.

Vastaavan tyyppisillä ”superlevittäjätapauksilla” on arvioitu olevan suuri merkitys koronaviruksen leviämisessä. Joidenkin arvioiden mukaan vain noin 10 prosenttia koronaa sairastavista aiheuttaisi jopa 80 prosenttia kaikista tartunnoista. Erityisen riskialttiita vaikuttavat olevan tilanteet, joissa ihmiset ovat tiiviisti sisätiloissa ja huutavat, laulavat tai hengittävät muuten kiivaasti.

– Jossain vaiheessa saattaa olla tarpeen panna ohjeemme uusiksi perustuen uusiin tietoihin tartuntamekanismeista. Tässä on tunnustettava, että aerosolitartunnalla on tärkeä rooli.

Christian Drostenin mukaan tartunnan saanut saattaa levittää virusta saman verran pisaroina ja aerosoleina.

THL:n koronaohjesivulla kerrotaan, että ilmavälitteisen aerosolitartunnan riski on nykytiedolla vähäinen. THL kehottaa kuitenkin terveitäkin välttämään ryhmäharrastuksiin, tapahtumiin tai yli 10 hengen tilaisuuksiin osallistumista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)